Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2016

Hyvää yötä

Nukkuminen on hyvin käytettyä aikaa. Kaikki meistä tarvitsevat unta, toiset enemmän ja toiset vähemmän ja ehkä vielä eri aikoinakin. Taidetta tehdessä työaika ei aina ole säännönmukaista tai tapahdu totuttuun virka-aikaan. Varsin monesti hyvää aikaa löytyy, kun ilta jo pimenee ja vaihtuu yöksi. Yöllä maailma kuulostaa erilaiselta ja on tilaa hengittää, huoltaa kehoa, kirjoittaa ja antaa ajatuksen liikkua vapaasti. Yön lempeässä rauhallisuudessa voi toimia aktiivisesti omassa tahdissaan ilman, että tarvitsee reagoida muiden tarpeisiin, ärsykkeisiin ja aikatauluihin.

“On kaikki kansa pötköllään vain rosvot raataa työssä”

Silloin tällöin törmää paheksuntaan yöllä tehtäviä töitä tai valvomista kohtaan yleensä. Taustalla tuntuu olevan ajatus, että kun yöllä tekee samoja asioita, joita muut päivällä, niin ne muuttuvat jotenkin epäilyttäviksi. On olemassa ”ihmisten aika”, joka tarkoittanee lähinnä aamuvirkkujen aikaa. Aamuvirkkujen yhteiskunnassa kunnollisuutta osoitetaan heräämällä aikaisin ja mitä aikaisemmin, niin sen parempi. Jos ehtii vielä ennen töitä esimerkiksi urheilemaan, niin sillä voi jo kehua vähintään somessa. Sama urheilusuoritus tehtynä esimerkiksi puolen yön aikaan (tai jälkeen) on jotenkin epänormaalia ja väärin. Yöllä valvovia ”ei-ihmisiä” voi siis katsoa päätään pyöritellen, paheksuen tai säälien – miettien, että mihin tuonkin elämä on menossa, ryhdistäytyisi kummajainen.

Aikaisin aamulla aloitettavien töiden arvostuksen juuret lienevät maatalousyhteiskunnassa tai kellokortilla työtä mittaavassa teollisuudessa. Jos oma työ, tarve ja vuorokausirytmi toimivat parhaiten aikaisin aamulla, niin se on hienoa ja hyväksyttyä. Joskus kuitenkin tällaisen elämänrytmin tueksi ja siitä poikkeavia tuomitsemaan haetaan kulttuurisia ja jopa hengellisiä perusteluja.

Tällainen tulkinta saa mahdollisesti pohjaa Raamatunkohdista, joissa yötä tai pimeyttä on käytetty vertauskuvallisena elementtinä. Monesti tällöin tarkoitetaan tilaa, jossa ei olla valppaina, ei huomioida Jumalaa tai lähimmäisiä, kärsitään paljon tai käytetään pimeyttä olosuhteena pahantekoon. Näin esimerkiksi, kun Paavali kirjoittaa rohkaistessaan tessalonikalaisia ”Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle.” (1. Tess 5:5) Vertauskuvilla on paikkansa, mutta niiden kirjaimellinen tulkita on kestämätöntä. Eihän Jeesuskaan tarkoittanut sanoessaan ”Minä olen maailman valo”, että hänet kannettaisiin talvisin pirtin nurkkaan pimeiden iltojen karkoittajaksi tai siirrettäisiin nukkumaan mennessä jonnekin pihalle karkoittamaan yöllisiä hiippareita. Vertauskuvien on tarkoitus olla vertauskuvia.

”Sinun on päivä ja sinun on yö, olet pannut paikoilleen auringon ja kuun.” (Ps 74:16)

Joskus seurakunnan leireillä kuulee jopa sanottavan, että ”Pyhä Henki ei liiku kello kymmenen jälkeen”. Tällä halutaan saada leiriväki nukkumaan aikaista herätystä ajatellen ja vähentää yöllä käytäviä, tunteikkaita keskusteluja. Ilman öitä ei koko kristilliseen uskoon jäisi kuitenkaan paljoa kerrottavaa. Alusta asti yöt ovat olleet hyvää aikaa ja monet kristinuskon merkittävistä käännekohdista tapahtuivat yöllä:

Aluksi tietysti Jumala loi päivän ja yön. Yöllä Jumala ilmestyi Jaakobille Betelissä ja valvoi erikseen yönä, jona vei kansansa pois Egyptin orjuudesta. Tuosta yöstä tuli vielä Herralle pyhitetty yö, jona kaikkien israelilaisten sukupolvesta toiseen tulee valvoa. Yöllä Jumala ilmestyi myös Salomolle, kun hän pyysi viisautta ja esimerkiksi Psalmien kirjoittajat käyttivät yöaikaa mm. laulamiseen, rukoiluun ja kiitokseen.

Uuden testamentin puolella yöt ovat edelleen merkittävää aikaa: Jeesus syntyi yöllä, syntymästä kertova tähti näkyi yöllä, ensimmäisenä Vapahtajan syntymästä kuulivat paimenet, jotka olivat yöllä töissä. Yöllä Jeesus tyynnytti myrskyn ja käveli vetten päällä. Pienoisevankeliumi on meillä sen tähden, että Nikodeemus vieraili Jeesuksen luona yöllä – eikä tekstissä mainita, että Jeesuksen olisi edes tarvinnut herätä yölliseen teologiseen keskusteluun. Ehtoollinen asetettiin yöllä ja Jeesus rukoili Getsemanessa yöllä ennen kiinniottamistaan. Yöllä Herran enkeli avasi vankilan ovet ja Pietarin kahleet ja yöllä Herra myös lähetti Paavalin saarnaamaan pakanoille, Jerusalemista Roomaan.

Öisen valvomisen paheksumiseen voi olla syitä – vaikka terveydellisiä, jos ei muulloinkaan nuku omaksi tarpeekseen. Yö ei kuitenkaan pilaa tekoja, ellei teot yötä.
Vapauttakaa hyvät yöt!

Kuinka yhdistää taide ja usko?

Olen törmännyt otsikon kysymykseen useasti, mutta olen varmasti yhtä useasti vastannut siihen kysyjän näkökulmasta väärin. Lyhyesti voisin sanoa vain että en ymmärrä kysymystä. En ymmärrä, miten minä voisin yhdistää uskon yhtään mihinkään. Se ei ole sellainen arkitodellisuuteni osanen, jonka voin painaa päälle ja pois. Tai jota on tai ei ole elämässäni tai tekemisissäni. Niin kauan kuin kykenen muistamaan, olen elänyt lunastettuna – en maailmasta mutta – maailmassa. Usko lävistää kaiken minussa, lävistää koko maailmankaikkeuteni.
Samoin luovuus ei ole ollut minulle vain harrastusvaihtoehto muiden joukossa; erikoistaito, joka on ainoastaan harvoilla. Luovuus on minulle osa niin ihmiselämän kuin Luojan ja hänen palvelemisensa olemusta, Luojan kipinää luodussa. Mitä enemmän olen työskennellyt taiteen parissa erilaisten ihmisten kanssa, sen selkeämmin olen nähnyt, että jokaisella meistä on edellytykset luoda.

Suunnitellessani erästä suurempaa esityskokonaisuutta mietin erityisen tarkasti millaisia esityksiä minulta ja näyttelijöiltäni odotettaisiin. Konteksti oli kristillinen ja koin hieman epävarmuutta siitä, mikä olisi sopivaa ja hyväksyttyä. Kaipasin jonkinlaista tavoitetta tai periaatetta siihen, miten tekemäni taide voisi täyttää tarkoituksensa parhaiten. Kuinka voisin sekä miellyttää että haastaa yleisöä sopivassa määrin?

Mieleeni nousi huomio siitä, että puhuihan Jeesuskin vertauksin. Minun ei niinkään tarvitsisi laskea Jeesuksia tai palvoa pilkuntarkkaa perinnettä, vaan voisin seurata hänen esimerkkiään kertomalla esimerkkejä.
Pelkkä korvasyyhyyn vastaaminen ei mielestäni taiteessakaan täytä puheenvuoron tehtävää kasvattaa, kehittää ja kohottaa sen kuulijaa. Esteettisen elämyksen jälkeen on parhaimmillaan olo, että on hetken aikaa helpompi hengittää. Sellainen ei synny pelkästä sievistelystä vaan kaipaa myös ristiriitaisuuksia sekä kauneuden ja rujouden vuoropuhelua. Haaleuden sijaan taiteeni on oltava kylmää ja kuumaa.

Minun materiaalinani esittävässä taiteessa on ihminen ja hänen tarinansa. Kun astun lavalle olen lihaa ja verta. Ihminen, en sen enempää enkä vähempää.
Annan kaiken, mitä minussa on puhua. Annan itseni puhua kaikilla mahdollisilla tavoilla, joihin kehoni vain taipuu. Jättämättä pois mitään, ketään ja minkäänlaista elämää ja kertomusta. En voi olla yhdistämättä uskoa ja taidetta, sillä Hänessä minä elän, liikun ja olen.

Kuudennesta päivästä – Sukupuolisuuden käsityksestä

Esityksen valmistaminen saattaa alkaa yhdestä otsikkotason sanasta tai jollakin tavalla vaikuttavasta fraasista. Joskus pohjana on valmis kehystarina, josta teen oman sovituksen. Kuudennen päivän aineksina on ollut yhteiskunnallinen ja hengellinen keskustelu sukupuolisuudesta. Olemme linkittäneet toisillemme kymmeniä, jollei satoja aihetta käsitteleviä artikkeleita, blogikirjoituksia ja uutisia ja keskustelleet niiden herättämistä ajatuksista. Aihetta on käsitelty pitkällä aikavälillä ja aluksi pohdimme, josko kirjoittaisimme siitä ensin jotakin. Huomionarvoista oli myös se, että toisaalta seurakunnissa harvoin keskustellaan mieheydestä ja naiseudesta ilman että se kiinnittyisi tiukasti avioliittoon. Ystäväni jopa puuskahti kerran että olisipa mielenkiintoista, jos olisi kerrankin naistenilta, jossa ei puhuta vain lapsista ja miehistä.

Käsitellessämme eräässä muussa esityksessä kehollisuutta kristityn näkökulmasta työskentelyssä tuli esiin jo jotakin jaosta naisiin ja miehiin, mutta aihe ansaitsi selvästi oman teoksensa. Maata Näkyvissä –festareiden vuoden 2015 teema Sinä olet ihme antoi loppusysäyksen sille, miten aihetta voisi lähestyä. Missäpä oltaisiin kiinteämmin suvunjatkamisen äärellä kuin psalmin puhuessa kohdussa olevasta vauvasta. Raamatun luomiskertomus on myös ollut esityksen materiaalina.

Kuudennen päivän keskustelutilaisuudessa meille esitettiin kysymys onko oma nais- tai mieskuvamme muuttunut esityksen valmistamisen aikana. Vastasin että nyt taas tuntuu siltä että en tiedäkään mitään. Vastasin myös jotakin muuta, mutta jäin miettimään tuota kaaoksen kokemusta tarkemmin.
Olimme pyrkineet esityksellämme enemmän herättämään ajatuksia ja kysymyksiä kuin löytämään vastauksia. Ehkä se ei kuitenkaan ollut lopulta kovin suunnitelmallista vaan taideteoksen olemuksellinen rinnakkaisuuksien ja ristiriitojen hahmoksi tuova luonne sopikin juuri hyvin sukupuolisuuden käsittelytavaksi. Esitys kestää ambivalenssia ja tuo näkyväksi monia puolia.

Oma käsitykseni sukupuolesta on muuttunut prosessin myötä kerroksellisemmaksi ja sen sosiaalinen ja kulttuurinen tulkinta jollakin tavalla merkityksettömämmäksi. Jossakin toisessa elämänvaiheessa sen merkitys on ollut suurempi ja oleellinen, nämä ajatukset taas ovat tämän hetken pohdintaa ja osa esityksen tekemisen prosessia. Sukupuolisuus lisääntymisbiologisena ominaisuutena on sen myötä vahvistunut. Siinä mielessä mieheys ja naiseus sisältävät ihmiskunnan, että tarvitaan molempien kehoja, jotta ihmisiä syntyy lisää.
Sanotaan että on monta tapaa olla sukupuoltaan, mutta voisin muotoilla ajatuksen tällä hetkellä näin päin: Ihmiset ovat monenlaisia ja erilaisia, ja useimmilla heillä on lisäksi sellainen ominaisuus kuin sukupuoli.

Usein tuntuu, että ihmistä ei osata nähdä sukupuolelta. Toisin oli alussa. Kun Aatami näki Eevan, hän ei todennut, että tämä on jotakin erilaista. Oltiin jo todettu, että eläimistä ei ollut ihmiselle kumppaniksi. Naista taas ei määritelty suhteessa mieheen sillä perusteella, kuinka erilainen hän olisi ja miltä osin. Vaikutuksen mieheen teki se, kuinka samanlainen nainen oli. ”Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani.” Molemmat ovat samaa tomua, yhdestä on otettu toinen puoli. Niin samaa, että edelleen toinen syntyy toisesta. Yhteys on voimakkaampaa kuin erottaminen. Naiset eivät ole Venuksesta ja miehet Marsista, nainen ei ole öljy ja mies vesi, nainen ei ole yin ja mies yang. Me sekoitumme toisiimme täydellisesti, koska me olemme samaa lihaa ja luuta.

Sukupuolen ei tulisi olla arvoni ja identiteettini, kaiken osaamiseni ja tekemiseni suurin määrittäjä. Ihmisestä ei pidä valita yhtä ominaisuutta ja katsoa kaikkea muuta sen läpi. Jos asetan itseni ihmisten keksimien perinnäissääntöjen rajoitettavaksi, latistan ihmisyyttä ja luomistyötä minussa. Minun kaikkein pohjimmainen kerrokseni on Jumalassa. Siinä että hän on luonut minut kuvakseen, nähnyt minut jo idullani ja että hän on lunastanut minut lankeemuksestani.

Jumala ei luonut vain yhtä naiseuden tai mieheyden prototyyppiä.
Jumala on luonut minut.
Jumala on luonut sinut.