Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2016

Kuninkaan uudet vaatteet, osa 2

Kirjoituksen ensimmäinen osa käsitteli puvustuksen ja lavastuksen tekemiseen liittyviä kysymyksiä yleisemmin. Tässä osassa esitellään muutamia esineitä ja niiden tekoprosessia näytelmästä ”Olipa kerran puu” sekä ajatuksia ja tarinoita niiden takana.

Kuninkaan parta

parta

Kuninkaan parta sai tyylillisiä vaikutteita Peking-oopperan perinteistä. Parta kiinnittyy metallilankaan, joka taitetaan korvien takaa ja lepää näyttelijän ylähuulen päällä. Tällaisen parran kanssa näyttelemisessä on omat teknisetkin haasteensa puhumisen ja liikkumisen kanssa, mutta toistaiseksi vaikuttaa varsin mahdolliselta. Koska hevosenjouhia ei ollut heti saatavilla, niin parran haivenet tehtiin huovutuslangasta, joka pienen huovutuksen jälkeen tarjosi sopivaa harsomaisuutta ja muhkeutta tätä partaa varten. Parran symboliikka on Peking-oopperassa monimuotoista ja vaikka nämä symboliset sisällöt voivat jäädä monille huomaamatta, niin ne tuovat mukanaan osan siitä olosta, mikä hahmoa näytellessä on. Nyt siis näitä soveltaen tässä näytelmässä pitkä parta kuvastaa vaurautta ja valtaa, parran karkeus ja tuuheus luonteen karkeutta, sininen on väreistä varattu vilpillisille valtiomiehille ja musta rohkeille, oikeudenmukaisille ja rehellisille. Monta puolta on kuninkaan luonteessa.

Korpin naamio

korppi

Kaarneet eli korpit esiintyvät Raamatussakin monessa käänteessä. Tätä näytelmää tehdessä mielessä oli lähinnä profeetta Elia, kun korpit toivat hänelle ruokaa Keretinpurolla muuten nälkää näkevässä maassa. Mooseksen lain mukaan korpit kuuluivat saastaisiin eläimiin joihin ei saanut edes koskea. Elia tarvitsi kuitenkin apua pysyäkseen hengissä ja ainoat auttajat olivat korppeja. Tilanne oli melko sama kuin laupiaan samarialaisen kohdalla – ainut auttaja oli alhaisimmaksi katsottu ja halveksittu. Myös Shakespearen näytelmissä tilanteen selkeimmin näkevät monesti ne, ketkä katsovat sitä ulkopuolelta, joten tuntui vain luontevalta ottaa Korppi mukaan.

Korpin naamion runko on muotoon tehty kipsistä ja pahvista, jotka ovat riittävän keveitä ja kestäviä näyttämöllekin. Maalattu ja puuteroitu runko on päällystetty ja muotoiltu nahalla.

Kuninkaan kruunu

Kruunu

Ihmisillä on tapana osoittaa asemaansa erilaisilla vallan merkeillä. Ehkä perinteisin tällainen statussymboli on kruunu. Kruunun pohjaksi valikoitui lippalakki, koska sen portaaton säätömahdollisuus helpotti oikean koon määrittämistä. Lippalakki tarjosi myös hyvää materiaalia kruunun rungoksi ja oli kutkuttavaa ajatella, että kuningas kuitenkin sisäisesti pitää lippalakkia. Reunusta tuettiin vanhalla messumatolla ja kokoaisuus koristeltiin halloween -irtokynsillä. Kruunun ulkopinnat päällystettiin kipsinauhalla ja pikatasoitteella. Kipsi ja kitti antavat kruunulle hieman oikeamman oloista painoa ja mahdollistavat riittävän tasaiset pinnat. Lopputulos maalattiin korkeakiiltoisella kultamaalilla ja viimeisteltiin kuluneemman näköiseksi kullan ja pronssin eri sävyillä. Kruunun pehmusteena lahjoituksena saatu kullanvärinen liina.

Miekka

miekka

”Minä katselin sitten kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla. Katso: sorrettujen kyynelet! Ei ole heillä lohduttajaa. Katso: sortajien väkivalta! Eikä lohduttajaa ole.” (Saarn. 4:1) Tässä näytelmässä väkivalta ja sen mahdollisuus konkretisoituvat Kuninkaan miekassa. Miekan pohjaksi tuli vanha teollinen viidakkoveitsi. Kiinassa valmistettu, Afrikan kautta kiertänyt veitsi oli seuraavaksi matkalla roskalavalle, mutta pelastettiin jatkamaan elämäänsä näyttämöllä. Kunnostusta tarvittiin kuitenkin. Aluksi terä tylsytettiin ja siitä puhdistettiin ruosteet, pihkat ja muut tummentumat. Lopuksi vielä peitettiin tarpeettomat valmistus- ja teräslaatumerkinnät. Teräväreunainen kahva muotoiltiin paremmin käteen sopivaksi ja siihen lisättiin lenkki koristetupsua varten. Kahvaa myös jatkettiin pari senttiä terän suuntaan, jotta miekka olisi paremmin tasapainotettu näyttämökäyttöön oksien karsimisen sijaan. Lopulta kahva päälystettiin nahalla ja siihen lisättiin kuninkaallinen koristetupsu.

blogikuva

Tähän mennessä näytelmän rekvisiitassa on jotenkin sadunomainen tunnelma, mikä voi toimia tässä ihan hyvin. Rekvisiittojen ja pukujen tekeminen jatkuu vielä, mutta prosessi sinällään on jo mielenkiintoinen ja omalta osaltaan tukemassa näytelmän ja sen hahmojen luonteen ja kerroksellisuuden rakentumista.

Kuninkaan uudet vaatteet, osa 1

Rekvisiittaa Paraabelin näytelmästä "Olipa kerran Puu"

Rekvisiittaa Paraabelin näytelmästä ”Olipa kerran puu”

Teatteriesityksen valmistamisessa yksityiskohtien määrä on joskus häkellyttävä. Kummallisella tavalla kokonaisuus kuitenkin muodostuu pienistä puroista ensi-iltaan mennessä. Yksi näistä puroista on puvustus ja rekvisiitta. Niitä tehdessä näytelmän hahmot heräävät eloon molempiin suuntiin vaikuttavassa prosessissa. Hahmot tarinoineen luovat tarpeita puvustukselle ja rekvisiitalle samoin kuin onnistunut puvustus yhdessä hyvin toimivan rekvisiitan kanssa auttaa näyttelijää rakentamaan hahmoaan.

Puvustukseen ja rekvisiittaan vaikuttavat monet käytännön seikat sekä taiteelliset ja arvopohjaiset valinnat. Näyttämöllä nähtävät asiat kommunikoivat meille nopeasti ja intuitiivisesti merkityssisältöjä, joita sitten kukin tulkitsemme oman visuaalisen kulttuurimme läpi. Väreillä, muodoilla, symboliikalla ja esineiden historian kautta voidaan tuoda monia sanattomia kerroksia näytelmään. Jos esimerkiksi kuninkaan valtaistuin on öljytynnyri ja valtikkana viidakkoveitsi, niin nämä luovat jo alitajuisen kerroksen näytelmään sen ensimmäisestä hetkestä lähtien. Visuaalisesti yhtenäinen kokonaisuus auttaa selkeyttämään tai syventämään viestiä. Lähtökohtaisesti mitään turhaa ei kannata tuoda näyttämölle ja monesti näytelmät ovatkin tyyliteltyjä ja merkitykseltään tiivistettyjä ympäristöjä.

Käytännön tasolla pukujen ja esineiden tarvitsee tietysti sopia näyttelijöille, olla turvallisia ja mahdollistaa hahmoille ominainen liikkuminen. Monesti pienessä teatterissa saa esittää yhdessä näytelmässä useampaa roolia, joten puvustusta miettiessä tarvitsee tasapainoilla nopean vaihdettavuuden ja tehokkaan muuntautumisen välillä. Kiertueteatterin rekvisiitan tarvitsee lisäksi kestää käyttöä ja roudausta, olla pestävissä ja korjattavissa kohtuullisella vaivalla, sekä mahtua pieneen tilaan. Valmiina olevat puvut, esineet ja projektin budjetti vaikuttavat osaltaan siihen, että kekseliäisyyttä tarvitaan.

Kekseliäisyys ja kierrättäminen ovat myös arvopohjaisia valintoja. Esineiden käyttöikä pitenee, materian ja kulutuksen määrä pysyy kohtuudessa, kun toisen roskasta tulee toisen aarre. Ennakkoluulottomalla asenteella ja sopivasti muokkaamalla samat esineet saavat uuden elämän seuraavassa projektissa. Kun itse tekee, niin tulee samalla tutuksi rekvisiitan kanssa ja voi antaa sen vaikuttaa hahmon kehitykseen. Viime vuosina on myös keskusteltu kulttuurisesta omimisesta, oletusyleisöstä ja valtaapitävästä katseesta näyttämöllä. Nämä ovat asioita, joita on hyvä miettiä jokaisen projektin yhteydessä. Vaikka näytelmä muodostaisikin oman fiktiivisen kulttuurinsa, niin sen voidaan tulkita silti heijastelevan asioita omasta ajastamme ja arjestamme. Keskustelu ja eri näkökulmien huomioiminen on tärkeää, jotta kulttuuri pysyisi elävänä ja monimuotoisena. Kulttuuri sinällään on harvoin tyhjiössä muodostunutta tai pysähtynyttä, vaan kerää vaikutteita, oloja ja oletuksia kaikesta inhimillisestä toiminnasta ja kommentoi niitä sitten omalla tavallaan jatkuvana prosessina.

Artikkelin toisessa osassa käsitellään Paraabelin näytelmän ”Olipa kerran puu” tekemistä.

Save

Save

Save

Save