Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2016

Älä ole sylikoira

sylikoira

Ärsyyntyminen on hyvä asia, sillä se patistaa kysymään miksi jokin asia häiritsee. Viimeksi minua on ärsyttänyt syyllistäminen siitä, että on turvautunut Jumalaan liian vähän silloin kun menee hyvin. Halveksutaan sitä, että on valittanut silloin kun on kohdannut vaikeuksia, mutta kirkkaana päivänä liihotellut menemään ilman että on vähän väliä pyytänyt Taivaan Isän syliin. Se on ärsyttänyt siksi, että minut saa laittaa aikamoiseen myllyyn ennen kuin myönnän, että tarvitsen mitään ja se koskee myös Jumalaa. Haluan olla paskakasa ihan itsekseni kiitos, jos kerran olen. Väärin purnattu sitten varmaan sekin.

Se kuinka Jumala toimii elämässäni näkyy joinain aikoina siinä, että riipun Hänessä kiinni ja toisina siinä, että voin olla se, johon joku toinen voi ripustautua. Aikansa on joka asialla taivaan alla, eikä Jumala ole minusta kaukana, vaikka en juuri sillä hetkellä mehustelisi horisontissa siintävän toivon sanoja kyynelsilmin. Luoja, kuinka ihanaa on olla erämaassa kahden kesken Jumalan kanssa, mutta myös minun iloni ja rakkauteni ovat Hänen työtään minussa. Jumala on lähelläni siinä, että kykenen välittämään jostakusta lähelläni. Että minulla on voimia tehdä työtä toisen hyväksi ja rukoilla sen puolesta, joka on niin rikki ettei itse pysty ylistämään.

Oikeasti kaikki tunteet pystyy ottamaan vastaan juuri Hän, jonka kuvia me tunteinemme olemme. Eihän vanhempi katso tuimasti lastaan, joka itsensä satutettuaan hakeutuu itkien syliin ja kysy “Miksi tulet nyt?”. Kun vanhempi kuulee lapsen itkevän hän tietää, että jokin on hätänä ja alkaa toimia muuttaakseen asian. Ja toisaalta, jos ei ole lohdutettavaa, ei tarvitse lohdutusta, eikä Jumala-suhteemme tarvitse rakentua pelkästään kurjuuden varaan.

Meitä ei ole luotu sylikoiriksi, vaan seikkailijoiksi. Vaikka lankeemus asettaa omat lainalaisuutensa on maailma tehty meitä varten ja meidät niin että sovimme toimimaan täällä. Jumalan valtakunta on jo meidän keskellämme, meissä sisäisesti eikä meidän tarvitse siksi pelätä ajallisuutta ja rajallisuutta. Jumalan rakkaus ei sisällä vain tarjousta lepopaikasta, vaan raikuvan riemun siitä, kun tutkimme, löydämme ja opimme uutta elämästä. Kaikki se tuo kunniaa Jumalalle. Jumala haluaa nähdä meidän pahimmat ja meidän parhaimmat.
Luomakunta on leikkikenttä, tehdään siitä meidän.

Harakan huttua

Kuva: Ari Vitikainen Paraabelin esityksestä “Millainen on elämä?”

Kuva: Ari Vitikainen Paraabelin esityksestä “Millainen on elämä?”

Näytelmien kirjoittaminen on kunniallisin tapa puhua itsensä kanssa ristiin.

Tom Stoppard

On sanottu, että kirjoittaja tekee kaikki tekstinsä lukemiensa kirjojen pohjalta. Niinpä eritasoisia intertekstuaalisia ja kulttuurisia viittauksia tulee näytelmiinkin melko runsaasti. Osa näistä viittauksista on suorempia lainauksia, osa jollain tavalla lähteistään inspiroituneita  ja osa suodattunut niin paksun kulttuurin kerroksen läpi, ettei kaikkia itsekään huomaa.

Kun esitys on lopulta saanut muotonsa, on mielenkiintoista miettiä, millaisista aineksista näytelmän ”huttu” keitettiin. Miksi kaikesta materiaalista ja pohdinnasta suodattui mukaan juuri tällaiset viitteet ja millaiseen laajempaan kontekstiin se sijoittaa näytelmän? Yksikään teos ei synny eikä elä tyhjiössä, vaan tulkitsee muuta kulttuuria tekijöidensä ja kokijoidensa kautta. Erilaiset viittaukset kiinnittävät teoksen historialliseen jatkumoon, ajankohtaisiin ilmiöihin ja keskusteluun sekä luovat siltoja teoksen fiktiivisen maailman ja todellisuuden välillä.

Monet viittauksista ovat tietysti mukana täysin tarkoituksella. Jotkut ovat vain hauskoja tai muuten nokkelia linkkejä reaalimaailmaan tai muuhun kulttuuriin, osa tuo mukanaan tulkinnan viitekehyksen, joka auttaa ymmärtämään teoksen teemoja. Viittausten kautta voi myös kommunikoida nopeasti asioita, koska ne herättävät katsojassa eloon valmiita mielikuvia. Osa viittauksista on mukana tiedostamatta, koska itsekin kuuluu osaksi sitä kulttuuria, jota tuottaa. Nämä erilaiset viittaukset muodostavat tekstille rihmaston, josta se kasvaa ja kukoistaa ja jonka avulla se kiinnittyy ympäröivään maailmaan.

Jos tarkastelee esimerkiksi Paraabelin näytelmää “Olipa kerran puu”, niin siitä on löytyy eritasoisia viittauksia useamman vuosituhannen aikajanalta ja hyvin erilaisista lähteistä. Yleisö tuntui tunnistavan useimmiten ainakin Cheekin lainaukset ja vihjailut “Harakka huttua keittää” -runosta. Jotkut osasivat erotella kohtausten juuret Raamatun eri kirjoihin – Esterin, Danielin ja Jobin kirjoihin. Muutamille ehkä Uuno Kailaan runo oli tuttu. Satiirirunoilija Juvenaliksen ”leipää ja sirkushuveja” saattaa olla jo niin kulunut sanonta, että sen alkuperää ei edes mieti. Samalta runoilijalta todennäköisesti peräisin myös toinen tarkkasilmäinen huomio ”kuka valvoo valvojia?”, jota ei nyt tässä näytelmässä kuultu, vaikka teos valtaa ja vastuuta käsitteleekin.

Näiden lisäksi mukana on tietoisia viittauksia ainakin Liisaan Ihmemaassa, Shakespearen Henrik V:een, Ahmed Ahneen seikkailuihin, Emma Salokosken Dalai lama -kappaleeseen, Star Warsiin, KiVa-henkiseen kasvatukseen ja Huippumalli haussa -ohjelmaan. Mm. tällaisista aineksista keittyi “Olipa kerran puu”, mukana saattaa olla muutakin.

Lopuksi vielä katkelma Pentti Saarikosken runosta, kokoelmasta Tanssiinkutsu:

kun löydän sienen en ota vain lakkia
otan myös varren ja tyven
ja rihmastonkin haluan mukaan
vaikka se olisikin lyhytnäköistä ja tyhmää
mutta runon pitää olla kokonainen kasvi eikä pelkkä itiöemä
hyvä runoilija ei tee runoja vaan etsii ne