Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2017

Normaalius ja erityistunnottomuus

Välillä erityisherkkyydestä kirjoitetaan – ehkä hyvääkin tarkoittaen – artikkeleita, jotka saavat erityisherkkyyden näyttämään vammalta. Muistetaan toki erityisesti painottaa, että se EI ole vamma ja sitä pitää ymmärtää. Näissä artikkeleissa voi olla myös monia varsin hyviä ja huomioitavia asioita, mutta samalla herkät tai hienovireiset ihmiset näyttäytyvät niissä jotakuinkin vajavaisesti yhteiskuntakelpoisilta, tunnevammaisilta raaskuilta, jotka tarvitsevat huoltajan varjelemaan heitä siltä arjelta, jossa normaalit vain porskuttavat. Tämän normaalin määritteleminen sinällään on jo valinta ja vallankäyttöä. Joskus erityisherkkyyttä käsittelevän tekstin ajatuksen kääntäminen toisin päin voi auttaa näkemään millaisia ”normaaleita” asetamme erityisherkkyyden vaihtoehdoksi.

(toim. huom: Tällainen artikkelin kääntäminen tuntuu vähän pisteliäältä, joten todettakoon, että sen tarkoitus ei ole turhentaa niitä hyviä neuvoja, joita ne mahdollisesti sisältävät, vaan tuoda esiin uusia puolia herkkyysekeskustelusta ja normaaliudesta. Termit ovat täysin hihasta vedettyjä ja ironiaakin on, joten #tw)


Rakastatko tunnotonta ihmistä? Nämä 7 asiaa sinun on hyvä tietää

(Alkuperäinen artikkeli: ”Rakastatko herkkää ihmistä? Nämä 7 asiaa sinun on hyvä tietää”)

tiili

Jotkut ihmiset ovat luonnostaan tunnottomampia kuin muut. Erityistunnottomat eivät oikein välitä mistään, olipa kyse sitten aisti-informaatiosta tai vaikka toisen ihmisten tunteista. Usein tunnottomuutta on kuitenkin pidetty vahvuutena, ja kehotukset jatkaa samaan malliin voivat olla erityistunnottomalle arkipäivää.

Erityistunnottomuus ei ole asia, jota voisi itse hallita.

On korkea aika lakata pitämästä erityistunnottomuutta siunauksena tai luonteenlujuutena, sillä se ei ole kumpaakaan: erityistunnottomuus on ihmisen hermojärjestelmän ominaisuus. Tunnottomuustutkija, keittiöpsykologi Mutu Tuntuman (toim. huom: tästä on varmaankin myös oikeita tutkimuksia ja tutkijoita) mukaan noin neljä viidestä – olipa kyse miehistä tai naisista – on erityistunnoton, joten on varsin todennäköistä, että tunnet ihmisiä tai rakastat jotakuta, jolla on luontaisesti tunnottomampi hermojärjestelmä kuin monella muulla.

Maailma kaipaa enemmän tunnottomia, empatiakyvyttömiä ja itsekkäitä ihmisiä – heitä ei voi koskaan olla liikaa.

Erityistunnottomuudessa on paljon hyvää. Alla olevasta listasta löydät muutamia seikkoja, jotka on hyvä pitää mielessä, kun olet tekemisissä rakastamiesi ihmisten kanssa, joille erityinen tunnottomuus on luontainen ominaisuus.

  1. Erityistunnottomat eivät itke

    Erityistunnottomat eivät itke – eivät, kun he ovat iloisia, kun he ovat surullisia tai kun he ovat vihaisia. Erityistunnottomat kokevat luonnostaan asiat kevyemmin ja heikommin, ja reagoivat sen mukaisesti. Tämä pätee kaikkiin tunteisiin – niin positiivisiin kuin negatiivisiin. Samalla tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että erityistunnottomalla on sisäsyntyinen kyky olla kokematta hullua iloa ja vain rajattu kyky hurmioitua. Eiko ole upeaa?

  1. Kaikki erityistunnottomat eivät ole ekstroverttejä

    Ekstroverttiys ei tarkoita samaa kuin tunnottomuus – itse asiassa keittiöpsykologi Tuntuman tutkimusten mukaan noin 30 prosenttia erityistunnottomista on sisäänpäinkääntyneitä. Kuitenkin hyvin monet erityistunnottomat ovat ekstroverttejä, ja maailma voi tuntua heistä yhdentekevältä. Tunnottomat tarvitsevatkin usein muita ympärilleen jaksaakseen. Jos tunnoton läheisesi haluaa olla seurassasi, se ei tarkoita, että hän viihtyisi kanssasi. Hän vain kaipaa seuraa ja mahdollisuuden ladata akkujaan.

  1. Päätöksenteko ei hermostuta erityistunnotonta

    Erityistunnottomat ihmiset saattavat olla hyviä tekemään valintoja – vaikka kyse olisi suuristakin asioista, kuten toisten henki ja elämä. Tämä johtuu valtaosin siitä, että erityistunnotonta ei ahdista mahdollisuus valita väärin. (”Mitä jos joku kuolee?!”) Koitathan siis olla ymmärtäväinen, jos tunnoton ystäväsi tai kumppanisi ei harkitse tärkeitäkään asioita.

  1. Erityistunnottomat eivät reagoi ärsykkeisiin tai ääniin

    Äänekäs maiskutus, junan kolina, äänekkäät työkaverit – näinkin arkipäiväiset asiat saattavat olla tunnottomalle suorastaan merkityksettömiä. Varsinkin yksittäiset tai hiljaiset äänet jäävät erityistunnottomalta huomioimatta. Erityistunnottoman ihmisen seurassa ollessasi ja liikkuessasi sinun ei kannata välittää millään tavalla esimerkiksi siitä, millaisessa ympäristössä vietätte yhdessä aikaa, koska tunnoton ihminen ei välitä.

    On merkityksetöntä onko ympäristö kovin meluisa tai ympärillänne suuri väkijoukko. Lisäksi esimerkiksi veriset väkivaltaelokuvat tai kohudukumentit saattavat jäädä erityistunnottomalta kokonaan kokematta, joten voit olla välittämättä myös siitä millaista mediaa tai viihdettä tunnottoman läheisesi läsnäollessa kulutat. Muista, että myös luonnossa oleskelu on tunnottoman kannalta yhdentekevää.

  1. Erityistunnottomat eivät huomaa muutoksia äänenpainossa

    Jos normaalisti päätät jokaisen viestisi huutomerkkiin, ja viime aikoina olet käyttänyt sen sijaan pistettä, erityistunnoton ei todellakaan kiinnitä tähän mitään huomiota. Tunnottomat ihmiset ovat yleisesti usein hyvin järkikeskeisiä, kun kyse on ympäristön pienistä nuansseista, ja ihmisten mielialan muutokset eivät vaikuta heihin.

    Erityistunnoton saattaakin olla odottamattoman välinpitämätön tunteidesi suhteen – tästä ei kannata ahdistua, vaan tähän kannattaa suhtautua pikemminkin mahdollisuutena uudenlaiseen eristäytymiseen ja yksinäisyyteen ystäväsi tai kumppanisi kanssa.

  1. Erityistunnottomat eivät kuuntele vuodatustasi

    Mieti vielä, jos kaipaat erityistunnottomalta apua tai olkapäätä johon tukeutua. Erityistunnottomat ovat luonteeltaan usein hyvin empatiakyvyttömiä, minkä takia he ovat erityisen huonoja kuuntelijoita silloinkin, kun sitä tarvitaan. Kun koet tuskaa, erityistunnoton ei tiedä mistä puhut – eikä ole erityisen kiinnostunut tekemään mitään, jotta tuntisit olosi paremmaksi.

    Toisten ihmisten kärstimysten jättäminen huomiotta voi olla tunnottomalle ihmiselle helppoa ja kevyttä, mutta toisaalta, sen ansiosta erityistunnottomalle avautuu upea mahdollisuus antaa vinkkejä, pärjätä itsenäisesti ja olla välittämättä muiden murheista. Tästä syystä erityistunnottomat ihmiset ovat esimerkiksi huonoja opettajia, terapeutteja ja johtajia.

    Jos olet erityistunnoton, voit suhtautua välinpitämättömyyteesi ymmärrettävänä heikkoutena ja yrittää vähän.

  1. Erityistunnottomat eivät kaipaa syviä ihmissuhteita.

    Psykologi Tuntuman mukaan erityistunnottomat saattavat viihtyä avioliitossa paremmin kuin ei-erityistunnottomat pariskunnat. Tähän on usein syynä merkityksellisen vuorovaikutuksen väheneminen, mikä on varsin yleistä, kun kumppanin kanssa on oltu yhdessä jo vuosia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että erityistunnoton olisi tyytymätön ihmissuhteeseensa – hän ei vain kaipaa sen merkityksellisempää kanssakäymistä.

Olipa kyseessä sitten ystävyys tai parisuhde, tapoja kevyemmän yhteyden löytymiseen ja luomiseen on monia, ja toistenne tarpeista ja toiveista epämääräisesti vihjailemalla ja eri keinoja kokeilemalla löydätte juuri ne tavat suhteenne keventämiseen, jotka sopivat teille parhaiten. Oman ajan löytäminen ja vaaliminen sekä aito välinpitämättömyys sitä kohtaan, mitä läheisellesi kuuluu, millaisia asioita hän elämässään käy läpi ja mistä hän haaveilee, vievät jo pitkälle.

Elämme kaoottisen meluisassa maailmassa, joka ei välillä tunnu erityistunnottomista oikein miltään. Mutta se ei silti tee erityistunnottomasta viallista. Erityistunnoton saattaa itsekin ajatella, että on ehkä hieman hassua, ettei koe mitään varsinkaan pienten ärsykkeiden takia, mutta hän ei yksinkertaisesti voi sille mitään – ja hänelle kuittailu siitä, että ”et koskaan ota tätä tosissasi”, ei auta asiaa.

Erityistunnottoman ihmisen neurologinen järjestelmä ohjelmoi hänet toimimaan ja käyttäytymään sillä tavoin, kuin hän käyttäytyy. Erityistunnoton ei siis vain voi lakata olemasta tunnoton, ottaa itseään niskasta kiinni ja herkistyä huomioimaan erilaisia tilanteita merkityksellisesti.

Jos rakastat erityistunnotonta ihmistä, parast tapa osoittaa rakkautesi ja välittämisesi hänelle on tukea häntä ja sallia hänen olevan juuri sitä mitä hän on. Hänen tunnottomuutensa ei ole pilkan aihe, eikä hänen tulisi joutua häpeämään näitä piirteitä itsessään.

Parasta, mitä voit erityistunnottomalle tehdä, on hyväksyä hänet juuri sellaisena, kuin hän luonnostaan on, ja tehdä hänelle selväksi, että hän saa tuntea juuri niin vähän ja juuri sellaisia tunteita, kuin hän tuntee tai on tuntematta. Tunnoton läheisesi saattaa jättää nämä sanat huomiotta, mutta älä anna sen hämmentää itseäsi, vaan anna olla.


Voisimmeko siis kuitenkin harkita toisten huomioimisen ja empatiakyvyn kuuluvan siihen “normaaliin”, jota ihmisyys on?

Herkät taiteilijat™

hiljaa

On olemassa stereotypia herkistä taiteilijasieluista, enkä taida itsekään olla siitä poikkeus. Ehkä joskus herkkyydelle oli tosiaan tilaa vain esteettisen elämyksen äärellä, onneksi tilanne on pikkuhiljaa muuttumassa. Herkkyyttä ja herkkyydellä voidaan edelleen myös mitätöidä ja siksi olen ehkä vähän varonut suorasanaista tarttumista asiaan yleisesti. Keskustelu on usein myös hankalaa, koska käsite on hyvin monitulkintainen. Jokainen meistä on nimittäin varustettu omanlaisellaan kombolla kyseisen ominaisuuden suhteen. Yritän seuraavassa jäsennellä omaa kokemustani ja ajatuksiani.

Viime vuosina käydyssä herkkyyskeskustelussa provosoi nähdäkseni käsitys, että herkkyydellä oikeutetaan vihamielistä tai tuhoavaa käytöstä. Tämä voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla: Minulla on oikeus käyttäytyä muita kohtaan huonosti, koska olen herkkä tai minun ei tarvitse ottaa vastuuta loukkaavasta toiminnastani, koska toinen on liian herkkä.
Tätä taustaa vasten herkkyys näyttää sekoittuvan välillä synonyymiksi neuroottisuuden temperamenttipiirteelle. Herkkä ihminen voi kuitenkin mielestäni olla yhtä lailla temperamentiltaan joustava ja tunne-elämältään tasapainoinen.

Impulsiivisia, ahdistuneisuuteen taipuvaisia tai tunneilmaisultaan räiskähteleviä ihmisiä etsiytyy toki taiteellisen toiminnan pariin ja ehkä juuri näistä syistä. Teatteri ja draama ovat parantaneet minunkin itsetuntemustani  ja antaneet keinoja elämänhallintaan, taitoja ihmisenä olemiseen ja välineitä tunteiden käsittelemiseen. Minulle herkkyys ei kuitenkaan tarkoita niinkään kontrolloimattomuutta, ympäristön kuormittamista tai kovaäänistä korkeareaktiivisuutta. Kyse on enemmänkin omasta sisäisestä kokemusmaailmastani ja suhteesta itseeni. Muihin ihmisiin koen sen vaikuttavan eniten alttiutena myötätuntoisuuteen, siinä että minun on yleensä helppo tavoittaa toisen ihmisen kokemus.

Ehkä juuri teatterintekeminen lempeässä ja hyväksyvässä ilmapiirissä on auttanut minua piirtämään itseni ääriä ja antanut luvan tarkastella rehellisesti omia rajojani. Teatterissa ja draamatyöskentelyssä ollaan läsnä kokonaisvaltaisesti kaikin aistein ja luodaan myös täysin uusia todellisuuksia ja mahdollisuuksia. Sitä kautta olen voinut tehdä huomioita siitä kuinka toimin erilaisissa tilanteissa ja mitä tarvitsen mitoittaakseni voimani oikein. Minulle herkkyys on tapa prosessoida aistimuksia ja informaatiota perinpohjaisesti. Jonkun toisen mielestä se voi näyttää hitaudelta, pysähtyneisyydeltä tai siltä että en kestäisi paljoa. Minulle se tarkoittaa havainnoimisen hienojakoisuutta ja puhunkin usein herkkyyden synonyyminä hienovireisyydestä.

Minun tapani kasvaa on hitaasti, mutta varmasti. Jonkin asian pitkällisen työstämisen jälkeen koko dynamiikka on hallussani. Tiedän silloin, mitä mikäkin vaihde minulta vaatii ja tiedän myös kuinka pitkälle pääsen milläkin määrällä bensaa. Minulle herkkyys on suuri voimavara. On epätodennäköistä ehtiä mennä aivan kamalasti metsään, kun pienetkin sävyt vaativat huomiota ja tilanne jonkinlaista toimimista. Herkkyys, jonka sallin itselleni, pitää minut uskollisena itselleni. Ei tarvitse sairastaa kovin kauaa kaikkia vapaapäiviään, että tajuaa hiljentää työtahtia. Silloinkin kun en pysty muuttamaan olosuhteita suotuisammiksi, ymmärrän itseäni kuitenkin paremmin ja tilanteen hyväksyminen on helpompaa.

Herkkyys muovaa myös teatterinäkemystäni. Intensiteetissä ei ole kyse mäiskeestä, vaan jännitteestä ja siitä miten huomio on fokusoitu. Mielikuvan tai tunteen välittääkseen ei tarvitse aina huutaa ja huitoa. Itseasiassa sellainen toiminta ilman perustelua ja johdattelua nostaa minussa usein vain suojamuurit pystyyn. Jos haluaa tehdä vaikutuksen näyttämöllä, on turha tulla kekkaloimaan taivaasta annetulla ylästatuksella. Toisena ääripäänä on toisaalta sitten teennäinen alastatusnöyristely, joka pelaa “älkää lyökö lyötyä” -peliä. Kumpikin näistä lähestymistavoista kieltäytyy kommunikaatiosta, vaikuttumisesta ja vaikuttamisesta. Kumpikaan ei asetu aitoon vuoropuheluun ja leikkiin.

Näyttelemisessä ja sen tarvitsemassa läsnäolossa on minulle kyse haavoittuvaiseksi suostumisesta, siitä että antaa jotakin itsestään. Siitä, että uskaltaa katsoa silmästä silmään ei enempänä eikä vähempänä kuin on.

Jokaisella vakavasti otettavalla taitelijalla on aasialaisia vaikutteita ja Hollywood-kuorrutuksestaan huolimatta Karate Kid -elokuva (2010) sanoi sen taistelulajin treeneissä hyvin:

Being still is not the same as doing nothing.

Save