Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2017

Taiteellinen vapaus

art2
Vapaus ja taide ovat teemoja, joista tuntuu löytyvän jatkuvasti uusia tasoja. Näitä molempia on sivuttu useasti myös tässä blogissa mm. sensuurin (Ettei nyt vaan satu), taiteilijan profeetallisen tehtävän (Älä ole sylikoira), taiteilijan olemuksen (Näyttelijän näköinen) ja vapauttavan leikin (Play) näkökulmasta. Niinpä lienee aika kirjoittaa myös varsinaisesti taiteellisesta vapaudesta. Törmäämme tuohon sanapariin valitettavasti useimmiten silloin, kun taiteilija ei halua selittää tekemiään ratkaisuja tai toivoo välttävänsä niiden mukana tulevaa vastuuta perustella toimintaansa. Niinpä taiteellinen vapaus nähdäänkin monesti huonossa valossa, ja siihen voi syystäkin liittyä silmien pyörittelyä älyttömyyksille. Selittämättömyys ja älyttömyys ovat toki myös olennaisen tärkeitä taiteessa, mutta tässä kirjoituksessa keskityn lähinnä taiteilijan vapauteen ja sen myötä tulevaan vastuuseen.

Huolimatta huonosta maineestaan, on taiteellinen vapaus yksi merkittäviä demokraattisesti toimivan yhteiskunnan ja taiteen tekemisen perusteita. Tämä on huomioitu myös Suomen perustuslaissa, johon taiteellinen vapaus on kirjattu näin:

”Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.” (16.3§).

Taiteella on tehtävänsä yhteiskunnallisena peilinä, jonka autonomisuutta ei ole varaa menettää. Taide tutkii, kommentoi, muistuttaa, tarttuu tabuihin, eheyttää, tulkitsee, paljastaa ja näyttää sen, mitä on ollut ja mitä voisi olla. Taiteen vapaudella on haluttu taata, että tämä peilin kuva pysyy kirkkaana, eikä vääristy ulkopuolisesta ohjauksesta. Taiteen vapautta on lisäksi oikeus ensinnäkin tehdä taidetta, toteuttaa itseään haluamallaan tavalla, valita teoksen muoto ja toteutustapa sekä yhteiskunnallisella tasolla riittävän tasaisesti jakautuneet mahdollisuudet tehdä taidetta. Arkisesti taiteellista vapautta on muodostaa oma tulkinta ilmiöstä tai ajatuksesta.

Lainsäädännössä määritellään paljon muitakin oikeuksia ja rajoituksia, jotka voivat olla ristiriidassa taiteellisen vapauden kanssa. Tällaisten erilaisten oikeuksien kohdatessa niitä voidaan ratkoa yksittäin. Pääsääntöisesti oman vapauden rajat tulevat vastaan siinä, missä toisen alkavat.

Taiteilijan vastuu?

Taiteen vapaus on siis merkittävä, lakiin kirjattu ja voimakas elementti taiteessa ja yhteiskunnassa. Lainsäädäntö antaa karkeat puitteet sille, mikä on yhteiskunnassamme hyväksyttävää ja mikä ei. Monissa tapauksissa asian laillisuus ei kuitenkaan takaa, että se olisi moraalisesti oikein tai että eri osapuolet tulisivat riittävästi huomioiduksi. Kaikki mitä ei ole erikseen kielletty, ei välttämättä ole hyväksi.

Joskus taiteella loukkaaminen voi olla perusteltua ja tämä on myös osa taiteen perustehtävää. Tai oikeastaan niin, että jos tehdään taidetta tärkeistä asioita, niin jossain vaiheessa joku loukkaantuu kuitenkin. Taiteellista vapautta on tehdä niin ja taiteellista vastuuta käyttää tuota vapautta rakentavasti sekä tarvittaessa perustella ratkaisunsa. Taiteellisella vapaudella ei kuitenkaan pitäisi perustella mitä tahansa käytöstä tai toimintaa. On eri asia, että joku loukkaantuu tekemästäsi taiteesta, satiiri osuu maaliinsa tai teos herättää ajatusprosessin kokijassaan, kuin että joku loukkaantuu vaikka huonoista toimintatavoista, työryhmän kohtelusta, käytöstavoista tai muusta taiteen ulkopuolisesta toiminnasta.

Taide itsessään voi olla haastavaa tai provosoivaakin sekä yleisölle että tekijöille, mutta taiteen konteksti sinällään ei pyhitä kaikkia keinoja sen tekemisessä tai siihen liittyvässä tuotannossa. Taiteellinen vapaus ei siis koske esimerkiksi näyttelijöiden tai muun työryhmän huonoa kohtelua. Valitettavasti ohjaajilta – varsinkin kuuluisilta – voidaan sietää täysin kohtuutontakin käytöstä (2) tai tuotannolta huonoja olosuhteita taiteellisen vapauden nimissä. Joskus tällaisia piirteitä ja näyttelijän äärimmäistä alistumista myös ihannoidaan taiteilijamyytin osana. Huonoa käytöstä tai toimintatapoja saatetaan joskus myös perustella hyvillä lopputuloksilla tai tehdä huonoista käytännöistä jopa “välttämätön” osa taiteen tekemistä. Huonot toimintatavat ovat kuitenkin huonoja toimintatapoja – myös teatterissa tai elokuvassa.

Vastuuta tulisi mitata samalla mitalla kuin vapauttakin. Taiteilijalla on vastuu tekemästään taiteesta, sen tekotavasta, aiheesta, viittauksista ja tarinoista, osaltaan työryhmästä, yhteistyökumppaneista ja itse taiteen tekemisen prosessista. Millainen siis lopulta on taiteilijan vastuu vapaudestaan? Paavali oli aikoinaan samankaltaisen tilanteen edessä, joka koski taiteen lisäksi koko elämää:

”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.” (Gal. 5:13)

Rakkaudesta ja palvelemisesta käsin toimiminen antaa oikeat ohjenuorat myös taiteellisen vapauden käyttämiseen.