Avainsana-arkisto: kirjoittaminen

Sanomatiivistettä – älä laimenna

Ihmisroska näytelmässä "Vihan pidot"

Ihmisroskan elintila käy pieneksi teatteriryhmä Ellipsin näytelmässä ”Vihan pidot”

Eräänä aamuna havahduin tuolissani ja huomasin muuttuneeni suunnattomaksi ihmisroskaksi.

Tarkkailin joutavaa olemustani eikä se herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita. Pitäisi siivota. Ehkä keväämmällä.

Se alkoi hiljaa ja huomaamatta. Aluksi oli tavallaan kiehtovaa katsoa kaikkea sivusta, olla pois tieltä ja tarkkailla niiden ihmisten kiireitä, jotka eivät vielä olleet löytäneet itselleen sopivaa kierrätysastiaa.

Vähitellen muutuin niin näkymättömäksi, että se tuntui supervoimalta. Saatoin tulla ja mennä kenenkään huomaamatta. Keskustelut puhuttiin lävitseni, joten kuulin mehevimmät juorut ja suloisimmat salaisuudet, enkä oikeastaan edes ollut paikalla.

Töissä ei kukaan kaivannut, jos päivä olikin kulunut sitä pohtiessa, että onko rehellisempää olla tekemättä mitään vai edes näyttää siltä, että olisi hyödyllinen.

Lopulta ihmiset kävelivät ylitseni. Nipistin itseäni. Se sattui. Kai. Olin niin huomaamaton, että en ollut varma itsekään.

Sitten tuli haju.

Tiedättehän – on täysin luonnollinen asia, että aikansa oltuaan roskat alkavat haista ja silloin ne taas huomataan. Ja minut huomattiin.

Tämä oli ihmisroskan monologi teatteriryhmä Ellipsin näytelmästä “Vihan pidot”. Siihen tuli mukaan vähintään ripaus kafkamaisuutta, poliitikkojen sanomisia, reilun vuosikymmenen kokemus tietotyöstä ja hieman huolta työpaikkojen ilmapiiristä.

Tätä blogitekstiä kirjoittaessani minulla on 46 välilehteä auki puhelimen selaimessa odottamassa parempaa aikaa tutustua niihin. Joku voisi olla sitä mieltä, että auki olevat välilehdet mittaavat suoraan keskeneräisten asioiden määrää ja siinä tapauksessa mittari osoittaisi vakavaa elämänhallinnan menetystä. Ajoittain tällaisessa mittaamisessa voi olla osa totuutta.

Mainitsemillani välilehdillä on ainakin erilaisia mahdollisia tekniikoita rakentaa rekvisiittaa, ideoita puvustamiseen, kourallinen kirjallisia lähteitä, opetuksia ja artikkeleita ilmiöistä ja suuntauksista, kuvauksia ja arvioita toisten taiteilijoiden projekteista, melko reilusti psykologiaa ja pedagogiikkaa, itselle uusia menetelmiä ja pari muuten vaan mielenkiintoista aivojen tyhjäkäyntiä varten säästössä olevaa tutkimuskohdetta. Osa ehtii vanhentua, ennen kuin ne pääsevät tarkempaan lukemiseen, mutta ne ovat silti osa prosessia, josta mahdollisesti tiivistyy jotakin valmiiksi lopputulokseksi.

Tällainen asioiden ja ajatuksien tiivistäminen on yksi osa taiteilijan työtä. Tutkia kaikkea sitä mitä on tai on ollut ja näyttää mitä voisi olla. Kun taiteilijan työ on tehty, niin tuosta tiivisteestä saa irti paljon enemmän kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa. Jeesus teki tällaista työtä kertoessaan vertauksia. Jokaiseen vertaukseen tiivistyy suuria kokonaisuuksia, joista on riittänyt ammennettavaa vuosituhansiksi ja kuitenkin samalla vertaukset vaikka hyvästä paimenesta tai kylväjästä puhuivat asioista, jotka olivat kuulijoille tuttuja.

Edelleen tarvitaan taiteilijoita ja muita ihmisiä, jotka tiivistävät informaation ja mielipiteiden hälinän merkityksellisiksi kokemuksiksi ihmisille ja tekevät siitä ymmärrettävää.

Harakan huttua

Kuva: Ari Vitikainen Paraabelin esityksestä “Millainen on elämä?”

Kuva: Ari Vitikainen Paraabelin esityksestä “Millainen on elämä?”

Näytelmien kirjoittaminen on kunniallisin tapa puhua itsensä kanssa ristiin.

Tom Stoppard

On sanottu, että kirjoittaja tekee kaikki tekstinsä lukemiensa kirjojen pohjalta. Niinpä eritasoisia intertekstuaalisia ja kulttuurisia viittauksia tulee näytelmiinkin melko runsaasti. Osa näistä viittauksista on suorempia lainauksia, osa jollain tavalla lähteistään inspiroituneita  ja osa suodattunut niin paksun kulttuurin kerroksen läpi, ettei kaikkia itsekään huomaa.

Kun esitys on lopulta saanut muotonsa, on mielenkiintoista miettiä, millaisista aineksista näytelmän ”huttu” keitettiin. Miksi kaikesta materiaalista ja pohdinnasta suodattui mukaan juuri tällaiset viitteet ja millaiseen laajempaan kontekstiin se sijoittaa näytelmän? Yksikään teos ei synny eikä elä tyhjiössä, vaan tulkitsee muuta kulttuuria tekijöidensä ja kokijoidensa kautta. Erilaiset viittaukset kiinnittävät teoksen historialliseen jatkumoon, ajankohtaisiin ilmiöihin ja keskusteluun sekä luovat siltoja teoksen fiktiivisen maailman ja todellisuuden välillä.

Monet viittauksista ovat tietysti mukana täysin tarkoituksella. Jotkut ovat vain hauskoja tai muuten nokkelia linkkejä reaalimaailmaan tai muuhun kulttuuriin, osa tuo mukanaan tulkinnan viitekehyksen, joka auttaa ymmärtämään teoksen teemoja. Viittausten kautta voi myös kommunikoida nopeasti asioita, koska ne herättävät katsojassa eloon valmiita mielikuvia. Osa viittauksista on mukana tiedostamatta, koska itsekin kuuluu osaksi sitä kulttuuria, jota tuottaa. Nämä erilaiset viittaukset muodostavat tekstille rihmaston, josta se kasvaa ja kukoistaa ja jonka avulla se kiinnittyy ympäröivään maailmaan.

Jos tarkastelee esimerkiksi Paraabelin näytelmää “Olipa kerran puu”, niin siitä on löytyy eritasoisia viittauksia useamman vuosituhannen aikajanalta ja hyvin erilaisista lähteistä. Yleisö tuntui tunnistavan useimmiten ainakin Cheekin lainaukset ja vihjailut “Harakka huttua keittää” -runosta. Jotkut osasivat erotella kohtausten juuret Raamatun eri kirjoihin – Esterin, Danielin ja Jobin kirjoihin. Muutamille ehkä Uuno Kailaan runo oli tuttu. Satiirirunoilija Juvenaliksen ”leipää ja sirkushuveja” saattaa olla jo niin kulunut sanonta, että sen alkuperää ei edes mieti. Samalta runoilijalta todennäköisesti peräisin myös toinen tarkkasilmäinen huomio ”kuka valvoo valvojia?”, jota ei nyt tässä näytelmässä kuultu, vaikka teos valtaa ja vastuuta käsitteleekin.

Näiden lisäksi mukana on tietoisia viittauksia ainakin Liisaan Ihmemaassa, Shakespearen Henrik V:een, Ahmed Ahneen seikkailuihin, Emma Salokosken Dalai lama -kappaleeseen, Star Warsiin, KiVa-henkiseen kasvatukseen ja Huippumalli haussa -ohjelmaan. Mm. tällaisista aineksista keittyi “Olipa kerran puu”, mukana saattaa olla muutakin.

Lopuksi vielä katkelma Pentti Saarikosken runosta, kokoelmasta Tanssiinkutsu:

kun löydän sienen en ota vain lakkia
otan myös varren ja tyven
ja rihmastonkin haluan mukaan
vaikka se olisikin lyhytnäköistä ja tyhmää
mutta runon pitää olla kokonainen kasvi eikä pelkkä itiöemä
hyvä runoilija ei tee runoja vaan etsii ne