Avainsana-arkisto: rakkaus

Rakkaudesta ja teatterista

Kuva: Paraabelin Kuudes päivä -esityksen traileri, Antti Vuori

Kuva: Paraabelin Kuudes päivä -esityksen traileri, Antti Vuori

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.

Kristus ei ole siinä, että määritän taiteeni sisällön kristityille kelpaavaksi. Sanomalla sitä kristilliseksi en korota Kristusta vaan markkinoin itseäni. Tämä on sopivaa, ostakaa, ostakaa!

Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

Neljättä teatterilinjaansa käyvä opiskelija sanoi, että Suomen Raamattuopiston Teatterilinja on ensimmäinen, jossa tuntuu, että hänestä välitetään ihmisenä. Siinä on Kristus.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Kristus on siinä, että minä rakastan, koska minua on rakastettu. Siinä, että minä tulen Kristuksen kaltaiseksi. Luoja tietää, että se ei tapahdu omassa voimassani. Mutta siihen meidät on kutsuttu.

Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

En minä, vaan Kristus minussa.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.


Kirjoitus on julkaistu myös Seurakuntalainen.fi-palvelussa:
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/rakkaudestajateatterista/

Jos minulta puuttuisi rakkaus

Luin juuri toisen draamapedagogin mietteitä siitä kuinka blokatessamme (idean tai tarjouksen torjuminen) pelot ohjaavat toimintaamme, vaikka emme itse sitä useinkaan edes huomaa. Hän oli myös pohtinut sitä, miten taitava opettaja näkee suoraan lävitsemme ja tietää kuinka auttaa eteenpäin.

Improvisaatioguru Keith Johnstone puhuu kyllä-ihmisistä ja ei-ihmisistä. Sanoessaan kyllä ihmiset kokevat enemmän ja sanoessaan ei ihmiset saavat turvallisuutta. Eihän vara venettä kaada ja parempihan se on kieltää varmuuden vuoksi. Ettei vaan satu mitään.

Ollakseen luova täytyy olla estoton ja uskon että tuntiessaan itsensä turvalliseksi on ihminen kaikkein vapain. Heittäytyminen on siis itsessään paradoksi.

Ohjaajan, opettajan tai johtajan tulisi olla vähemmän kiinnostunut itsestään ja enemmän kiinnostunut siitä, mitä hänen ohjattavansa ajattelee ja mikä tälle on tärkeää, ja pyrkiä saamaan kaiken mahdollisen tiedon siitä.
Kun mielipiteet ja tarpeet tulevat kohdatuiksi ja niillä on merkitystä ja vaikutusta, tuntee ihminen itsensä arvokkaaksi – niin kuin pitääkin. Rakkaudessa ei ole pelkoa, ja arvokkaana ja rakastettuna ei tarvitse murehtia sitä kelpaako ja onnistuuko. Virheitä ei enää tarvitse pelätä ja hakea turvallisuutta ulkoisen varmuuden kautta. Ohjaajan tärkeimpiä työvälineitä on tarkka, mutta lempeä katse.

Jotakin tästä kiteytyy myös Jeesuksen opissa johtajuudesta: Se teistä, joka tahtoo olla suurin, olkoon toisten palvelija. Johtaja ei ole paikalla siksi, että tarvitsee alaisia, vaan siksi, että alaiset tarvitsevat häntä. Johtaja ei synny siitä, keneen kaikkien muiden katseet kohdistuvat, vaan siitä, joka katsoo kaikkia muita.

Esitys syntyy kaikesta ja kaikista mukana olevista ja on yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Ohjaaminen ja johtaminen ei ole vain sitä, että tietäisin mitä tapahtuu, vaan myös paljon sen sietämistä, etten tiedä. Se on rohkeutta elää katsoen pelkoa silmästä silmään, irrottaa oma otteeni ja ottaa asiasta selvää. Luova prosessi on kuin hyppäisimme yhdessä tietämättä etukäteen, minne laskeudumme.


main-qimg-3d50b2395fd2a2e7e93485c5691bc894-c