Avainsana-arkisto: valta

Se on monimutkaista

bty

Ajattelu on hankalaa ja siksi annamme välillä jonkun muun tehdä sen puolestamme.

Kohtaamme elämän ilmiöt aiemman tiedon ja opetuksen perusteella ja mitä vähemmän asiasta meillä on varsinaisesti kokemusta, niin sitä enemmän mielipiteemme siitä on muiden sanomisten pohjalla. Tämä on tietysti välttämätöntä, kaikesta ei voi tietää ja ymmärtää kaikkea. Se ei kuitenkaan saisi estää meitä yrittämästä. Joskus ihmiset tuntuvat muuttuvan “tylsiksi aikuisiksi” siinä vaiheessa, kun he päättävät, että eivät enää opi, kasva tai muutu ja toistelevat sitä itselleen pitääkseen tilanteen sellaisena.

Viestinnässä käytetään tätä ajattelun vaivalloisuutta jopa hyväksi. Ensimmäiset kohtalaisen voimakkaasti ja selkeästi esitetyt ideat jäävät helposti elämään, vaikka myöhemmin osoittautuisivatkin vääriksi. Hyvin tiivistetty ilmaisu, joka on ratkaisevinaan jonkin moniulotteisen ongelman, on helposti toisteltavissa. Tiivistäminen on karsintaa ja joskus se on tehty hyvin tarkoitushakuisesti tai karsitaan niin suuria oksia, että puu kuolee. Pelkkä runko ei ole elävä puu, se on kuollut tukki.

Vielä hankalampaa on varsinaisesti muuttaa ajattelua, koska se vaatii muutosta meissä itsessämme. Olemme tottuneet vanhaan minäämme, siinä olemme siinä vahvoja ja meillä on valmiit vastaukset. Uusi on tuntematonta ja epävarmaa ja siksi se tuntuu hetkellisesti heikkoudelta. Tämä muutos on kuitenkin mahdollinen silloin, kun olemme turvassa ja välitettyjä. Tämän voi muistaa silloinkin, kun kohtaa muita ihmisiä. Ilman välittämistä tiedosta tulee vain kilpailu nokkeluudesta, oman retorisen paremmuuden osoittamista julmassa leikissä, jonka pisteillä paukutellaan henkseleitä. Kun tietoon lisää välittämistä, ymmärrystä ja kokemusta, se voi muuttua viisaudeksi.

Kun kohtaamme aiempaan ajatteluumme sovittamattomia asioita, niin meidän on joko muutettava itseämme tai suljettava tietoisesti silmämme. Silmien sulkeminen on helmpompaa, jos kaikki muutkin tekevät niin. Itsensä muuttamiseen voi kuitenkin tottua. Onhan se aina jossain määrin hapokasta huomata olevansa väärässä tai että ei ole osannut huomioida asiaan liittyviä eri puolia ja sävyjä, mutta toisaalta muu ei oikein tuntuisi enää vilpittömältä tavoitellessa sitä, mikä on totta ja rakkaudellista.

Ohjaamisen ohjenuoria

"Ei epävarmuudesta tarvitsee päästää irti. Sen voi vaan antaa olla." - luottamusta näytelmässä "Kuudes päivä"

”Ei epävarmuudesta tarvitsee päästää irti. Sen voi vaan antaa olla.” – luottamusta näytelmässä ”Kuudes päivä”

Yhdessä tehtävä taiteellinen työ – kuten teatteri – perustuu luottamukseen. Luottamusta tarvitaan, osoitetaan ja rakennetaan. Työlle voidaan – ja tulee – määritellä ulkoisia raameja, sopimuksia ja käytäntöjä, jotka auttavat tuon luottamuksen rakentamisessa, turvallisuuden valvonnassa ja määrittelevät toimintaa tilanteissa, joissa kaikki ei mene hyvin. Ilman yhteistä ymmärrystä työstä ja päämääristä, raamit jäävät kuitenkin raameiksi ilman sisältöä. Päämäärän tulisi olla kohti yhteyttä, jota ilman tekeminen muuttuu suorittamiseksi, luottamus kärsii ja luovuus hiipuu.

Miten siis voit rakentaa ohjaajana luottamusta ja työtapoja, jotka lisäävät turvallisuutta, avoimuutta ja mahdollistavat yhdessä vaikka mitä? Asian voisi tiivistää vaikka Raamatun rakkauden kaksoiskäskyyn: “rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” – tai Googlen “don’t be evil” -sloganiin. Perimmältään ohjaamisessa on kyse kunnollisena ihmisenä toimimisesta, joka auttaa muita tekemään parhaansa yhteisen päämäärän eteen. Joskus näitä tiivistyksiä on kuitenkin syytä avata hieman joten tässä 18 kohdan lista muutamia käytännön lähtökohtia ohjaamiseen luottamustaherättävässä ympäristössä. Osa on tehtävissä helposti ja osa vaatii ajoittain enemmän itsetutkiskelua. Varsin usein ohjaaja on myös jollain tapaa auktoriteetti, vaikkei hänellä olisikaan organisaatiossa esimiesasemaa, joten useat kohdat liittyvät johtamiseen ja ihmisten kanssa toimimiseen yleensä.

  1. Ole riittävästi perillä ja noudata lakia, sopimuksia ja muita sitoomuksia, joita projektiin liittyy.
  2. Lain ja asetuksien lisäksi inhimillisyys ja toisen kokemuksen kunnioitus ovat tavoiteltavia hyveitä. Huolehdi tekijöistäsi, niin he panostavat enemmän tehdessään.
  3. Noudata ainakin peruskäytöstapoja: ei lyödä, potkita, syljetä tai muutenkaan loukata muiden fyysistä koskemattomuutta. Älä myöskään hauku, kuittaile passiivisagressiivisesti tai rähjää työtovereillesi. Tervehtimiset ja perushuomioimiset, kiitos, anteeksi, ole hyvä jne toimivat myös.
  4. Valitse avoimuuteen perustuvat työtavat. Kerro ja perustele mitä, miten ja miksi tehdään. Tarvittaessa voi korjata.
  5. Opettele sanoittamaan visiotasi ja kommunikoimaan sitä muulle työryhmälle. Se ei vähennä sen taianomaisuutta, mutta tällöin voi yhdessä inspiroitua ja miettiä, miten mahdolliset haasteet ratkaistaan ja koko ryhmä voi toimia kohti yhteistä tavoitetta. Osana taiteilijan työtä on tehdä sisäinen maailma ymmärrettäväksi ja koettavaksi, joten se vaiva kannattaa nähdä.
  6. Kuuntele työryhmää ja heidän ammattitaitoisia ja henkilökohtaisia mielipiteitään. Mahdollisuuksien mukaan pidä mukana myös hänet, joka uskaltaa olla kanssasi eri mieltä, niin joudut ainakin perustelemaan ratkaisusi.
  7. Jos et tiedä mitä olet tekemässä, niin kerro sekin työryhmälle, mieti tai kysy vaikka neuvoa.
  8. Sano mitä olet tekemässä ja tee mitä sanot.
  9. Pidä mahdollisena sitä, että voit olla väärässä. Se tarkoittaa, että voi myös vielä kehittyä. Jos löytyy perustellusti parempi tapa toimia, niin sen voi ottaa käyttöön. Kuka tahansa kehittyvä ohjaaja menee jossain vaiheessa paikoilleen jämähtäneen ohi.
  10. Kun menee pieleen, niin myönnä oma vastuusi joka vallan myötä on, pyydä anteeksi ja muuta toimintaasi. Loppu on selittelyä, jolla voi ymmärtää itseään ja avautua aiheesta ystävälle tai terapeutille.
  11. Pyri kohti parempaa taidetta siten, että ihmiset, jotka tekevät sitä kanssasi haluavat niin tehdä jatkossakin.
  12. Pidä omat henkilökohtaiset ja ammatilliset rajasi. Muut eivät ole vastuussa sinun käytöksestäsi tai sen rajaamisesta. Tämä pätee myös toisin päin, eli ohjaajan ei kuulu olla työryhmän terapeutti, vaikka tekemisen kokemus voikin olla voimaannuttava.
  13. Jos tiedät, että sinulla on vaikutusvaltaa lähelläsi oleviin ihmisiin, niin käytä sitä lempeästi ja sovitusti. Kädenpuristuksessakaan ei ole tarkoitus murskata toisen kättä, vaikka omat rahkeet riittäisivätkin.
  14. Mieti ajoittain, että voiko sinulle sanoa ”ei” ilman seurauksia, vai seuraako siitä manipulointia, painostusta, uhriutumista, uhkailua, pahan puhumista, leimaamista tai esimerkiksi työmahdollisuuksien huononeminen?
  15. Jos huomaat, että olet pelätty tai muuten sellaisessa valta-asemassa, että kaikki eivät uskalla sinulle puhua suoraan, niin pyri purkamaan tällaisia asetelmia vaikka jakamalla valtaa ja vastuuta vapaaehtoisesti.
  16. Koeta huomioida palaute – sen antaminen on luottamuksenosoitus, että sinusta ajatellaan hyvää ja uskotaan siihen, että muutos voi tapahtua. Oleta, että kokemus on totta, vaikka se johtuisikin muista asioista kuin sinusta.
  17. Pidä huolta itsestäsi. Rikkinäisenä, väsyneenä tai terapian tarpeessa ohjaaminen ei ole parhaimmillaan. Elämä kuitenkin on keskeneräistä, joten armollisuus myös itseä kohtaan auttaa myös ymmärtämään toisia.
  18. Jos olet järkyttynyt jostain aiheesta, käsittele asia ennen kuin siirrät järkytystä eteenpäin.

Kirkkaampi kruunu (osa 2)

Kärsimyskruunu

Kärsimyskruunun kukat ovat varsin vaatimattomia

(Kirjoitus on jatkoa aiemmin ilmestyneelle tekstille, jonka löydät täältä.)

Citius, altius, fortius

“Kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat, “No pain, no gain”, “Se mikä ei tapa, se vahvistaa” ja mitä näitä nyt on. Sanonta toisensa jälkeen perustelee kärsimystä välttämättömänä osana tavoitteiden saavuttamista. Menestys seuraa nimenomaan kärsimisestä ja jopa niin, että kärsimyksestä sinällään seuraa jokin palkkio, vaikkei ole ihan varmuutta mikä. Ehkä parempaa kärsimyksen kestävyyttä.

Myös Paavali puhuu kärsimisestä, erilaisista koettelemuksista ja vaivannäöstä ja vertaa niitä urheilukilpailuun, sen haasteiden kestämiseen ja kilpailun voittamiseen. Huomioitavaa on, että ennen suuria kilpailuja urheilija harjoittelee ja valmistautuu, osallistuu ehkä muutamiin pienempiin kisoihin, mutta yleensä niitäkin vältellään, että säästetään keskittymistä ja voimia niitä tärkeitä kilpailuja varten. Jos urheilija on väsyttänyt itsensä, vammautunut tai ei näe harjoittelun mielekkyyttä, niin mahdollisuudet edes selvitä – saati menestyä – kisassa ovat huonot.

Monesti meillä on siis käytössä vain yksi yleistävä sana, joka johtaa siihen, että kärsimykset ovat sekaisin. Vaikka kaikkea kärsitään tai kohdataan kärsivällisyydellä, niin on eri asioita kestää kohdattuja vaikeuksia, olla armollinen muita ihmisiä kohtaan, olla päämäärätietoinen ja nähdä vaivaa, suorittaa rangaistus, tyytyä odottamaan, mennä rikki kohtuuttomissa olosuhteissa tai vaikka sairastaa sairautta.

Kilpailuista on tarkoitus selvitä ja lähteä niihin valmiina, levänneenä, ehjänä ja motivoituneena. On siis tärkeää erotella toisistaan ainakin olemuksellinen kärsimys, perustelematon kurjuus kurjuuden takia, ja motivoitunut vaivannäkö, jonka avulla vastataan haasteisiin.

Tarvitaanko kärsimystä valmistamaan meitä tulevaan kärsimykseen?

Myös taidemaailmaa pidetään monesti kovana ja kilpailuhenkisenä. Joihinkin ohjaajiin ja opettajiin tuntuu tarttuvan asenne, että ihmisiä tulee valmistella kohtaamaan työelämän todellisuus kohtelemalla heitä valmiiksi huonosti. Ne ketkä eivät tuota huonoa kohtelua kestä, niin joutavatkin karsiutumaan. Sietämisestä ja itsensä rikkomisesta tehdään tällöin valtteja taidetyöhön. Totuus on kuitenkin se, että pitkää työuraa ei pysty tekemään mielenterveyden kustannuksella. Taiteessa työ on monesti myös henkilökohtaista, joten tällainen ei ole yksilön tai taiteen kannalta kestävää tekemistä.

Job on yksi legendaarisia kärsijöitä, joten on aiheellista kysyä, millä tavalla häntä oli valmisteltu siihen. Job menetti omaisuutensa, asemansa, lapsensa, kotinsa, rakkaittensa tuen ja terveytensä, joten oliko Jumala täyttänyt Jobin elämän lineaarisesti kasvavilla kärsimyksillä, että sitten oikean koetuksen tullessa Job kestäisi kaiken häntä kohtaavan kauheuden? Ei ollut. Jobin elämä oli ennen koettelemuksia kaikilla mittareilla mitattuna suoraviivaista menestystarinaa, rauhaa, yltäkylläisyyttä ja runsautta. Jobin elämä oli pumpulinpehmoista ja Jumala oli täysin vakuuttunut, että tällä miehellä on resurssit kestää mikä tahansa koettelemus, mikä hänen eteensä heitetään.

Entä miten Jeesus valmistautui tulevaan kärsimykseen? Päivittäisellä itseruoskinnalla paksumpi selkänahka, aamulenkki ohdakkeissa ja illaksi kevyttä turpasaunaa? Ottiko Jeesus alle muutamat harjoitusnaulaukset, että tottuu? Ei ottanut. Jeesus söi illallista ystäviensä seurassa, antoi syntisen naisen öljytä päänsä ja pestä jalkansa, rukoili ja oli valmis kantamaan koko maailman kärsimyksen.

Kärsimyksellä on kyllä merkityksensä. Kärsimys on synnin seurausta ja kärsimällä ihmiskunnan synnit on sovitettu. Ei kuitenkaan meidän oman kärsimyksemme, vaan Kristuksen kärsimyksen kautta. Meille ei siis jää syntejä sovittavaa tai pyhittävää virkaa kärsimykselle. Kärsimystä tässä maailmassa kohtaamme ja voimme suhtautua siihen eri tavoilla. Tällöin kristityn ensisijainen kutsumus on vähentää kärsimystä, ei lisätä sitä.

Taiteellinen vapaus

art2
Vapaus ja taide ovat teemoja, joista tuntuu löytyvän jatkuvasti uusia tasoja. Näitä molempia on sivuttu useasti myös tässä blogissa mm. sensuurin (Ettei nyt vaan satu), taiteilijan profeetallisen tehtävän (Älä ole sylikoira), taiteilijan olemuksen (Näyttelijän näköinen) ja vapauttavan leikin (Play) näkökulmasta. Niinpä lienee aika kirjoittaa myös varsinaisesti taiteellisesta vapaudesta. Törmäämme tuohon sanapariin valitettavasti useimmiten silloin, kun taiteilija ei halua selittää tekemiään ratkaisuja tai toivoo välttävänsä niiden mukana tulevaa vastuuta perustella toimintaansa. Niinpä taiteellinen vapaus nähdäänkin monesti huonossa valossa, ja siihen voi syystäkin liittyä silmien pyörittelyä älyttömyyksille. Selittämättömyys ja älyttömyys ovat toki myös olennaisen tärkeitä taiteessa, mutta tässä kirjoituksessa keskityn lähinnä taiteilijan vapauteen ja sen myötä tulevaan vastuuseen.

Huolimatta huonosta maineestaan, on taiteellinen vapaus yksi merkittäviä demokraattisesti toimivan yhteiskunnan ja taiteen tekemisen perusteita. Tämä on huomioitu myös Suomen perustuslaissa, johon taiteellinen vapaus on kirjattu näin:

”Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.” (16.3§).

Taiteella on tehtävänsä yhteiskunnallisena peilinä, jonka autonomisuutta ei ole varaa menettää. Taide tutkii, kommentoi, muistuttaa, tarttuu tabuihin, eheyttää, tulkitsee, paljastaa ja näyttää sen, mitä on ollut ja mitä voisi olla. Taiteen vapaudella on haluttu taata, että tämä peilin kuva pysyy kirkkaana, eikä vääristy ulkopuolisesta ohjauksesta. Taiteen vapautta on lisäksi oikeus ensinnäkin tehdä taidetta, toteuttaa itseään haluamallaan tavalla, valita teoksen muoto ja toteutustapa sekä yhteiskunnallisella tasolla riittävän tasaisesti jakautuneet mahdollisuudet tehdä taidetta. Arkisesti taiteellista vapautta on muodostaa oma tulkinta ilmiöstä tai ajatuksesta.

Lainsäädännössä määritellään paljon muitakin oikeuksia ja rajoituksia, jotka voivat olla ristiriidassa taiteellisen vapauden kanssa. Tällaisten erilaisten oikeuksien kohdatessa niitä voidaan ratkoa yksittäin. Pääsääntöisesti oman vapauden rajat tulevat vastaan siinä, missä toisen alkavat.

Taiteilijan vastuu?

Taiteen vapaus on siis merkittävä, lakiin kirjattu ja voimakas elementti taiteessa ja yhteiskunnassa. Lainsäädäntö antaa karkeat puitteet sille, mikä on yhteiskunnassamme hyväksyttävää ja mikä ei. Monissa tapauksissa asian laillisuus ei kuitenkaan takaa, että se olisi moraalisesti oikein tai että eri osapuolet tulisivat riittävästi huomioiduksi. Kaikki mitä ei ole erikseen kielletty, ei välttämättä ole hyväksi.

Joskus taiteella loukkaaminen voi olla perusteltua ja tämä on myös osa taiteen perustehtävää. Tai oikeastaan niin, että jos tehdään taidetta tärkeistä asioita, niin jossain vaiheessa joku loukkaantuu kuitenkin. Taiteellista vapautta on tehdä niin ja taiteellista vastuuta käyttää tuota vapautta rakentavasti sekä tarvittaessa perustella ratkaisunsa. Taiteellisella vapaudella ei kuitenkaan pitäisi perustella mitä tahansa käytöstä tai toimintaa. On eri asia, että joku loukkaantuu tekemästäsi taiteesta, satiiri osuu maaliinsa tai teos herättää ajatusprosessin kokijassaan, kuin että joku loukkaantuu vaikka huonoista toimintatavoista, työryhmän kohtelusta, käytöstavoista tai muusta taiteen ulkopuolisesta toiminnasta.

Taide itsessään voi olla haastavaa tai provosoivaakin sekä yleisölle että tekijöille, mutta taiteen konteksti sinällään ei pyhitä kaikkia keinoja sen tekemisessä tai siihen liittyvässä tuotannossa. Taiteellinen vapaus ei siis koske esimerkiksi näyttelijöiden tai muun työryhmän huonoa kohtelua. Valitettavasti ohjaajilta – varsinkin kuuluisilta – voidaan sietää täysin kohtuutontakin käytöstä (2) tai tuotannolta huonoja olosuhteita taiteellisen vapauden nimissä. Joskus tällaisia piirteitä ja näyttelijän äärimmäistä alistumista myös ihannoidaan taiteilijamyytin osana. Huonoa käytöstä tai toimintatapoja saatetaan joskus myös perustella hyvillä lopputuloksilla tai tehdä huonoista käytännöistä jopa “välttämätön” osa taiteen tekemistä. Huonot toimintatavat ovat kuitenkin huonoja toimintatapoja – myös teatterissa tai elokuvassa.

Vastuuta tulisi mitata samalla mitalla kuin vapauttakin. Taiteilijalla on vastuu tekemästään taiteesta, sen tekotavasta, aiheesta, viittauksista ja tarinoista, osaltaan työryhmästä, yhteistyökumppaneista ja itse taiteen tekemisen prosessista. Millainen siis lopulta on taiteilijan vastuu vapaudestaan? Paavali oli aikoinaan samankaltaisen tilanteen edessä, joka koski taiteen lisäksi koko elämää:

”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.” (Gal. 5:13)

Rakkaudesta ja palvelemisesta käsin toimiminen antaa oikeat ohjenuorat myös taiteellisen vapauden käyttämiseen.

Normaalius ja erityistunnottomuus

Välillä erityisherkkyydestä kirjoitetaan – ehkä hyvääkin tarkoittaen – artikkeleita, jotka saavat erityisherkkyyden näyttämään vammalta. Muistetaan toki erityisesti painottaa, että se EI ole vamma ja sitä pitää ymmärtää. Näissä artikkeleissa voi olla myös monia varsin hyviä ja huomioitavia asioita, mutta samalla herkät tai hienovireiset ihmiset näyttäytyvät niissä jotakuinkin vajavaisesti yhteiskuntakelpoisilta, tunnevammaisilta raaskuilta, jotka tarvitsevat huoltajan varjelemaan heitä siltä arjelta, jossa normaalit vain porskuttavat. Tämän normaalin määritteleminen sinällään on jo valinta ja vallankäyttöä. Joskus erityisherkkyyttä käsittelevän tekstin ajatuksen kääntäminen toisin päin voi auttaa näkemään millaisia ”normaaleita” asetamme erityisherkkyyden vaihtoehdoksi.

(toim. huom: Tällainen artikkelin kääntäminen tuntuu vähän pisteliäältä, joten todettakoon, että sen tarkoitus ei ole turhentaa niitä hyviä neuvoja, joita ne mahdollisesti sisältävät, vaan tuoda esiin uusia puolia herkkyysekeskustelusta ja normaaliudesta. Termit ovat täysin hihasta vedettyjä ja ironiaakin on, joten #tw)


Rakastatko tunnotonta ihmistä? Nämä 7 asiaa sinun on hyvä tietää

(Alkuperäinen artikkeli: ”Rakastatko herkkää ihmistä? Nämä 7 asiaa sinun on hyvä tietää”)

tiili

Jotkut ihmiset ovat luonnostaan tunnottomampia kuin muut. Erityistunnottomat eivät oikein välitä mistään, olipa kyse sitten aisti-informaatiosta tai vaikka toisen ihmisten tunteista. Usein tunnottomuutta on kuitenkin pidetty vahvuutena, ja kehotukset jatkaa samaan malliin voivat olla erityistunnottomalle arkipäivää.

Erityistunnottomuus ei ole asia, jota voisi itse hallita.

On korkea aika lakata pitämästä erityistunnottomuutta siunauksena tai luonteenlujuutena, sillä se ei ole kumpaakaan: erityistunnottomuus on ihmisen hermojärjestelmän ominaisuus. Tunnottomuustutkija, keittiöpsykologi Mutu Tuntuman (toim. huom: tästä on varmaankin myös oikeita tutkimuksia ja tutkijoita) mukaan noin neljä viidestä – olipa kyse miehistä tai naisista – on erityistunnoton, joten on varsin todennäköistä, että tunnet ihmisiä tai rakastat jotakuta, jolla on luontaisesti tunnottomampi hermojärjestelmä kuin monella muulla.

Maailma kaipaa enemmän tunnottomia, empatiakyvyttömiä ja itsekkäitä ihmisiä – heitä ei voi koskaan olla liikaa.

Erityistunnottomuudessa on paljon hyvää. Alla olevasta listasta löydät muutamia seikkoja, jotka on hyvä pitää mielessä, kun olet tekemisissä rakastamiesi ihmisten kanssa, joille erityinen tunnottomuus on luontainen ominaisuus.

  1. Erityistunnottomat eivät itke

    Erityistunnottomat eivät itke – eivät, kun he ovat iloisia, kun he ovat surullisia tai kun he ovat vihaisia. Erityistunnottomat kokevat luonnostaan asiat kevyemmin ja heikommin, ja reagoivat sen mukaisesti. Tämä pätee kaikkiin tunteisiin – niin positiivisiin kuin negatiivisiin. Samalla tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että erityistunnottomalla on sisäsyntyinen kyky olla kokematta hullua iloa ja vain rajattu kyky hurmioitua. Eiko ole upeaa?

  1. Kaikki erityistunnottomat eivät ole ekstroverttejä

    Ekstroverttiys ei tarkoita samaa kuin tunnottomuus – itse asiassa keittiöpsykologi Tuntuman tutkimusten mukaan noin 30 prosenttia erityistunnottomista on sisäänpäinkääntyneitä. Kuitenkin hyvin monet erityistunnottomat ovat ekstroverttejä, ja maailma voi tuntua heistä yhdentekevältä. Tunnottomat tarvitsevatkin usein muita ympärilleen jaksaakseen. Jos tunnoton läheisesi haluaa olla seurassasi, se ei tarkoita, että hän viihtyisi kanssasi. Hän vain kaipaa seuraa ja mahdollisuuden ladata akkujaan.

  1. Päätöksenteko ei hermostuta erityistunnotonta

    Erityistunnottomat ihmiset saattavat olla hyviä tekemään valintoja – vaikka kyse olisi suuristakin asioista, kuten toisten henki ja elämä. Tämä johtuu valtaosin siitä, että erityistunnotonta ei ahdista mahdollisuus valita väärin. (”Mitä jos joku kuolee?!”) Koitathan siis olla ymmärtäväinen, jos tunnoton ystäväsi tai kumppanisi ei harkitse tärkeitäkään asioita.

  1. Erityistunnottomat eivät reagoi ärsykkeisiin tai ääniin

    Äänekäs maiskutus, junan kolina, äänekkäät työkaverit – näinkin arkipäiväiset asiat saattavat olla tunnottomalle suorastaan merkityksettömiä. Varsinkin yksittäiset tai hiljaiset äänet jäävät erityistunnottomalta huomioimatta. Erityistunnottoman ihmisen seurassa ollessasi ja liikkuessasi sinun ei kannata välittää millään tavalla esimerkiksi siitä, millaisessa ympäristössä vietätte yhdessä aikaa, koska tunnoton ihminen ei välitä.

    On merkityksetöntä onko ympäristö kovin meluisa tai ympärillänne suuri väkijoukko. Lisäksi esimerkiksi veriset väkivaltaelokuvat tai kohudukumentit saattavat jäädä erityistunnottomalta kokonaan kokematta, joten voit olla välittämättä myös siitä millaista mediaa tai viihdettä tunnottoman läheisesi läsnäollessa kulutat. Muista, että myös luonnossa oleskelu on tunnottoman kannalta yhdentekevää.

  1. Erityistunnottomat eivät huomaa muutoksia äänenpainossa

    Jos normaalisti päätät jokaisen viestisi huutomerkkiin, ja viime aikoina olet käyttänyt sen sijaan pistettä, erityistunnoton ei todellakaan kiinnitä tähän mitään huomiota. Tunnottomat ihmiset ovat yleisesti usein hyvin järkikeskeisiä, kun kyse on ympäristön pienistä nuansseista, ja ihmisten mielialan muutokset eivät vaikuta heihin.

    Erityistunnoton saattaakin olla odottamattoman välinpitämätön tunteidesi suhteen – tästä ei kannata ahdistua, vaan tähän kannattaa suhtautua pikemminkin mahdollisuutena uudenlaiseen eristäytymiseen ja yksinäisyyteen ystäväsi tai kumppanisi kanssa.

  1. Erityistunnottomat eivät kuuntele vuodatustasi

    Mieti vielä, jos kaipaat erityistunnottomalta apua tai olkapäätä johon tukeutua. Erityistunnottomat ovat luonteeltaan usein hyvin empatiakyvyttömiä, minkä takia he ovat erityisen huonoja kuuntelijoita silloinkin, kun sitä tarvitaan. Kun koet tuskaa, erityistunnoton ei tiedä mistä puhut – eikä ole erityisen kiinnostunut tekemään mitään, jotta tuntisit olosi paremmaksi.

    Toisten ihmisten kärstimysten jättäminen huomiotta voi olla tunnottomalle ihmiselle helppoa ja kevyttä, mutta toisaalta, sen ansiosta erityistunnottomalle avautuu upea mahdollisuus antaa vinkkejä, pärjätä itsenäisesti ja olla välittämättä muiden murheista. Tästä syystä erityistunnottomat ihmiset ovat esimerkiksi huonoja opettajia, terapeutteja ja johtajia.

    Jos olet erityistunnoton, voit suhtautua välinpitämättömyyteesi ymmärrettävänä heikkoutena ja yrittää vähän.

  1. Erityistunnottomat eivät kaipaa syviä ihmissuhteita.

    Psykologi Tuntuman mukaan erityistunnottomat saattavat viihtyä avioliitossa paremmin kuin ei-erityistunnottomat pariskunnat. Tähän on usein syynä merkityksellisen vuorovaikutuksen väheneminen, mikä on varsin yleistä, kun kumppanin kanssa on oltu yhdessä jo vuosia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että erityistunnoton olisi tyytymätön ihmissuhteeseensa – hän ei vain kaipaa sen merkityksellisempää kanssakäymistä.

Olipa kyseessä sitten ystävyys tai parisuhde, tapoja kevyemmän yhteyden löytymiseen ja luomiseen on monia, ja toistenne tarpeista ja toiveista epämääräisesti vihjailemalla ja eri keinoja kokeilemalla löydätte juuri ne tavat suhteenne keventämiseen, jotka sopivat teille parhaiten. Oman ajan löytäminen ja vaaliminen sekä aito välinpitämättömyys sitä kohtaan, mitä läheisellesi kuuluu, millaisia asioita hän elämässään käy läpi ja mistä hän haaveilee, vievät jo pitkälle.

Elämme kaoottisen meluisassa maailmassa, joka ei välillä tunnu erityistunnottomista oikein miltään. Mutta se ei silti tee erityistunnottomasta viallista. Erityistunnoton saattaa itsekin ajatella, että on ehkä hieman hassua, ettei koe mitään varsinkaan pienten ärsykkeiden takia, mutta hän ei yksinkertaisesti voi sille mitään – ja hänelle kuittailu siitä, että ”et koskaan ota tätä tosissasi”, ei auta asiaa.

Erityistunnottoman ihmisen neurologinen järjestelmä ohjelmoi hänet toimimaan ja käyttäytymään sillä tavoin, kuin hän käyttäytyy. Erityistunnoton ei siis vain voi lakata olemasta tunnoton, ottaa itseään niskasta kiinni ja herkistyä huomioimaan erilaisia tilanteita merkityksellisesti.

Jos rakastat erityistunnotonta ihmistä, parast tapa osoittaa rakkautesi ja välittämisesi hänelle on tukea häntä ja sallia hänen olevan juuri sitä mitä hän on. Hänen tunnottomuutensa ei ole pilkan aihe, eikä hänen tulisi joutua häpeämään näitä piirteitä itsessään.

Parasta, mitä voit erityistunnottomalle tehdä, on hyväksyä hänet juuri sellaisena, kuin hän luonnostaan on, ja tehdä hänelle selväksi, että hän saa tuntea juuri niin vähän ja juuri sellaisia tunteita, kuin hän tuntee tai on tuntematta. Tunnoton läheisesi saattaa jättää nämä sanat huomiotta, mutta älä anna sen hämmentää itseäsi, vaan anna olla.


Voisimmeko siis kuitenkin harkita toisten huomioimisen ja empatiakyvyn kuuluvan siihen “normaaliin”, jota ihmisyys on?

Näyttelijän näköinen

paat

Miltä näyttää näyttelijä?

Näyttelijäthän ovat niitä kovaäänisiä huomion keskipisteitä, spontaaneja, melko hauskoja, helposti lähestyttäviä mutta tunteissaan dramaattisia, ongelmaisia ja hiukan pinnallisia ihmisiä. Tai sitten vaikka farkut, lenkkarit, nuhjuiset hiukset ja hiukan liikaa tupakkaa. Elleivät sitten ole synkkämielisiä ajattelijoita kaikkina aikoina, kun eivät toistele paatoksella Shakespearea. Tai tavoittele hieman hipesteriäkin luomumpaa olemusta. Muitakin lokeroita varmasti löytyy.

Joitain vuosia sitten saamani muutenkin katkera kommenttiryöppy huipentui toteamukseen, että en voi olla hyvä teatterintekijä, koska en edes näytä teatteri-ihmiseltä. Välillä törmää muissakin keskusteluissa tällaisiin sterotypioihin siitä, miltä näyttelijän kuuluisi näyttää, miten käyttäytyä ja millaiset luonteenpiirteet sopivat näyttelijälle. Joskus myös ihmiset itse sulkevat itseltään mahdollisuuden tehdä teatteria, koska eivät mielestään ole oikeanlaisia.

Arkipäiväisinä nämä sterotypiat saattavat olla hauskojakin, jos sterotypioihin pohjautuvat vitsit noin yleensä naurattavat. Kun nämä stereotypiat muuttuvat odotuksiksi ja kulkevat mukana opetustyöhön, ohjaamiseen tai ammattiin, niin niistä tulee turhia rajoitteita kaventamaan mahdollisuuksia, joita teatterilla tai yksittäisellä ihmisellä voisi olla. Teatteri on varsin yhteisöllinen taidemuoto, joten ohjaajan tai opettajan kovin yksipuolinen näkemys näyttelijyydestä huonontaa koko ryhmän toiminnan edellytyksiä. Toimiva ryhmä tarjoaa parhaat lähtökohdat tehdä hyvää teatteria – tai kuten Reetta Vehkalahti kirjoittaa kirjassaan Leikkivä teatteri: “Minulle tuottaa loputonta iloa myös se tosiseikka, että juuri hyvin heterogeeninen ryhmä saattaa toimia parhaiten. Erilaiset taustat, kokemukset, mielipiteet ja taidot antavat yhteen koottuina uskomattomia tuloksia, ja kaikki voivat onnistua eri tavoin.”

Minä olen puu

Näyttelijöitä ja näyttelijäntyötä on monenlaista ja varsinkin freelance -puoli muotoutuu yhä enemmän siihen suuntaan, että jokainen etsii itselleen sopivan työn ja työtavat miten parhaiten taitaa. Kenttä on siis laaja ja työtavat moninaiset. Useimmiten näyttelijäntyön perustehtäviin kuuluu kuitenkin luoda uskottava vaikutelma jostakin toisesta ja näin tehdessään kommunikoida kulloinkin haluttuja asioita. Tähän tehtävään on kullakin käytettävissään oma keho, tiedot, taidot ja voimavarat.

Onnistuakseen tehtävässään näyttelijä opettelee lukuisia taitoja, tuntee monenlaiset menetelmät ja metodit ja haalii itselleen suuren joukon fyysisiä ja henkisiä työkaluja, itsetuntemusta ja ihmistuntemusta pystyäkseen lopulta muuntautumaan uskottavasti esittämäkseen hahmoksi – ihmiseksi, eläimeksi, kasviksi, taivaan enkeliksi  tai vaikka jonkin asian abstraktioksi. Jos lavalle kävellessään julistaa “Minä olen puu”, niin kysymys näyttelijän oikeasta ulkonäöstä alkaa tuntua turhalta.

Casting: Vaaleahiuksinen nainen, näyttämöikä 16 vuotta

Näyttelijän ulkonäkö ei kuitenkaan ole merkityksetön asia ja myös oman ulkonäkönsä tiedostaminen on osa sitä itsetuntemusta, jonka kanssa näyttelijä työskentelee. Improvisaatioteatterin vaikuttaja Keith Johnstone oli sitä mieltä, että näyttelijöille on eduksi, kun he näyttävät siltä, että yleisö haluaisi ottaa heidät mukaansa. Tämä ei tietysti ole pelkästään ulkonäöllinen asia, vaan monesti myös avoimuus, vilpittömyys ja tekemisen ilo vetoavat ihmisiin. Ulkonäköpaineita ja oletuksia alalla kuitenkin on, ja parhaiten se näkyy elokuvissa, joiden tähdet joskus tahtomattaankin asettavat niitä odotuksia, joita muut koettavat täyttää.

Yksi ulkonäön, sukupuolen ja iän käytännön vaikutus on Suomessakin keskustelua herättänyt kysymys naisten kapea-alaisista tai olemattomista rooleista elokuvissa, televisiossa ja teattereissa. Ajoittain näkee myös casting ilmoituksia, joissa pääpaino on käytännössä haettavan henkilön ulkoisella olemuksella. Tässä käsikirjoittajat, roolittajat ja ohjaajat voisivat haastaa itseään etsimällä avoimesti ensimmäisen ajatuksen ulkopuoleltakin sopivinta henkilöä, persoonaa työtiimiin, näyttelijää antamaan oman taiteellisen panoksensa yhteiseen yritykseen. Joskus tällainen haastaminen tuo teokselle kokonaan uudenlaista syvyyttä.

Lähtökohtaisesti näyttelijä voi itse näyttää miltä vain ja sitten näytellä mitä haluaa.

Yhdessä

Näyttelijän luonteelle ei pitäisi olla vain yhtä muottia sen enempää kuin ulkonäöllekään. Vaikka oma persoonallisuus onkin jokaisen lähtökohtana, niin näyteltävä rooli voi poiketa siitä suurestikin. Arkiminän ei tarvitse olla hahmo keskinkertaisesta kesäteatterinäytelmästä.

Kuinka suurella skaalalla kukin sitten voi liikkua, niin se riippuu näyttelijästä. Jokainen työskentelee itsensä lisäksi useimmiten myös yhdessä muiden kanssa. Jos etsittäisiin vain yhdenlaisia näyttelijäluonteita, niin lavalla nähtävä dynamiikka kaventuisi puuduttavaksi suuntaan tai toiseen.

Työryhmät tarvitsevat monenlaisia näyttelijöitä, sopivan laajan ja dynaamisen sekoituksen tekijöitä, jotka kannustavat ja haastavat toisiaan. Ei ole olemassa vain yhtä oikeanlaista tai oikean näköistä näyttelijää – on ihmisiä, jotka haluavat oppia tuntemaan itseään kohdatakseen toisen ihmisen.

”Teatteri on tärkein asia maailmassa
sillä siellä näytetään kaikille
millaisia he voisivat olla
ja millaisia he tahtoisivat olla
vaikka eivät uskalla
ja millaisia he ovat.”

– Tove Jansson, Vaarallinen Juhannus

Save

Save

Save

Save

Valta ja vastuu

puu

Viime vuosien teoksissa on monesti olleet esillä aiheet vapaudesta, sosiaalisista rakenteista, ennakkoluuloista ja odotuksista. Vaikka teatterin keinot mahdollistavatkin saman aiheen käsittelemisen monelta puolelta yhdessäkin näytelmässä, niin usein teoksien aiheet muodostavat vielä jollain tavalla toisiinsa liittyviä teemallisia jatkumoita. Tänä syksynä prosessi vie ajatuksia kohti valtaa ja vastuuta – millaisia muotoja ne saavat, millaisia velvollisuuksia meillä on toisiamme kohtaan ja mitä on inhimimillinen kohtelu. Monia suuria kysymyksiä tiivistettäväksi näytelmään, mutta tämä voi olla uuden jatkumon alku.

Tiivistettävää riittää, sillä tämänkin teoksen juuret yltävät ainakin seitsemän vuoden taakse. Tuolloin hahmottelin ensimmäisiä suunnitelmia teoksen rakenteeseen ja olin inspiroitunut samaan aikaan progressiivisesta, melodisesta musiikista sekä kuningas Nebukadnesarin kohtalosta. Unessa Nebukadnesar näki suuren puun, joka tarjosi suojaa ja ravintoa kaikille linnuille ja eläimille, mutta joka hakattiin poikki. Puun kanto jätetettiin kuitenkin kahleissa maahan, että se voisi siitä vielä joskus nousta. Samoin kävi kuninkaalle itselleen. Yhdessä hetkessä Nebukadnesar syöstiin vallan huipulta hulluuteen, elämään eläinten kaltaisena eläinten kanssa. Tämä jakso Nebukadnesarin elämässä on pääosin dokumentoimatonta, joten on mielenkiintoista tutkia millaista tuo aika olisi voinut olla ja millainen on hetki, kun seitsemän vuoden jälkeen palaa takaisin kuninkaaksi.

Toinen mielenkiintoinen näkökulma löytyy kuningatar Esterin elämästä, kun hän joutuu laittamaan oman henkensä alttiiksi kantaessaan vastuuta kansastaan. Kuningas on juuri tapattanut edellisen kuningattaren hetken mielijohteesta ja nyt Esterin tulisi saada Kuningas säästämään oma kansansa suututtamatta kuningasta. Hovin juonittelussa on valtaa monissa muodoissaan, ilkurisia kohtaloita ja tragikoomisia aineksia melkein Commedia dell’arten tyyliin.

Myös progressiivinen ja melodinen musiikki ovat edelleen läsnä, kun musiikista ja äänimaisemista vastaa Mikko Härkin. Nähtäväksi jää millaista epookkia näistä aineksista syntyy tutkivalla ja performatiivisella otteella, runojen, naamioiden ja musiikin keinoin. Ensimmäistä “festariversiota” pääsee kurkistamaan Maata Näkyvissä -festareilla 19.11.2016, tervetuloa!

Save